13.10.2013

Naruasi toivot köydeksi Ja pettymykset riittää

Joskus kauan sitten sanoin haluavani kirjoittaa kiusaamisesta. Se on mulle henkilökohtainen aihe, eikä tätä kaikkea ole helppo tuoda sanoiks. Pyydän siis jo valmiiksi anteeks, jos jotkut kohdat ovat vähän epäselviä, tai kenties unohdan jotain.

Kuitenkaan en vielä kirjoita näistä mun omista kokemuksista, vaan annan tarinalle pohjaa. Syyn, miksi minua kiusattiin. Kelataan siis tämän pienen tytön elämän alkuun:

Kun miä synnyin, mulla todettiin pehmytsuulakihalkio. Eli, toisin sanoen, mun suun takaosa (sinne ei edes yletä kielellä, tai en minä ainakaan) oli kokonaan auki. Se suljettiin kun olin alle vuoden (jos tarkkoja ollaan niin en muista olinko silloin 9 kuukautta vai 9 viikkoa….) vanha. Jos kaikki ois mennyt hyvin, homma olis todennäköisesti ollut siinä. Kuitenkin, siitä seuras nämä minun puheviat. Joiden takia jouduin käymään läpi lisää leikkauksia, muistaakseni neljä tai viis. Kun opin puhumaan, en osannut sanoo s-, r-, l-, k- tai t-kirjainta kunnolla. En kuitenkaan usko et kaikki noista johtu halkiosta.

Muistaakseni ala-asteen alettua rupesin käymään puheterapeutilla, jonka ansiosta opin sitten sanomaan jotain noista kirjaimista. Tähän päivään mennessä olen oppinu sanomaan s-kirjaimen, vaikka se välillä vinkuu ja suhisee miten sattuu. Ja myös l-kirjaimen, mutta se ei edelleenkään tule automaattisesti ja joudun kokoajan kiinnittämään siihen huomiota. Myös t:n osaan sanoa, mutta en saa aina siihen tarpeeksi voimaa ja se kuulostaa b:ltä. R ja K on siis ne, jotka on edelleen mulle vaikeita. K tulee joskus normaalisti, joskus ei.

539797_259274907516482_2102922853_n_thumb

Oon saanu kyseisen aiheen vuoksi aika paljon lokaa niskaan. Asiaa ei myöskään yhtään helpottanu se, että oikeastaan ikinä en ole pukeutunut niinkuin kaikki muut nuoret tytöt. Olin myös tosi ujo lapsi, muistan vieläkin miten pienenä piilouduin aina äidin selän taakse uusien ihmisten tullessa kylään. En kuitenkaan osannut ujostella mun puhetta vielä siinä vaiheessa. Heti kun olin päässyt yli ujoudesta, musta tuli hirveän sosiaalinen ja eläväinen lapsi. Tykkäsin hirveesti ihmisten seurasta. Mä olin vasta pieni tyttö, joka ei tienny että muut ihmiset voi satuttaa niin kovin niinkun myöhemmin tulisin huomaamaan. Kaverit kysyi suoraan et miksi mä puhun hassusti, ja mä kerroin.

Mutta varsinkin kouluun mentyä alkoi semmonen meno ettei mitään järkeä. Ensimmäistä kertaa mut otettiin silmätikuksi. Ensin puheen takia, ja sittemmin erilaisen pukeutumis- ja hiustyylin takia. Muistan vieläkin sen tuijotuksen, kun uskalsin ensimmäistä kertaa pistää kajalit silmiin kouluun. Mulla kuitenkin oli muutamia ystäviä, jotka seiso mun rinnalla ja joiden ansiosta jatkoin. Jossain vaiheessa kuitenkin alkoi riittää ja musta tuli true pahis. Sain ensimmäisen poliisikyydin kotiin vitosella, ja toivottavasti myös viimeisen. Myöskin lintsattiin silloisen parhaan kaverin kanssa koulusta, tai no, yritettiin. Opettaja sai meidät siitä kiinni ja saatiin hirveä puhuttelu. Muutenkin kiinnostus kouluun lakkasi enkä pahemmin viihtynyt siellä. Tilanne ei oo muuttunut vielä tähänkään päivään mennessä, eipä oo tuo koulu ihan lempiharrastuksia.

tumblr_mioojtaiMg1rh0mhfo1_500_thumb

Yläasteelle mennessä tilanne oli jo rauhottunu jonkin verran. Kuitenkin olin ollu koko ala-asteen melkeen samojen ihmisten kanssa, joten kukaan ei enää jaksanu välittää. Kuitenkin sitten tuli uudet piirit ja uudet ihmiset ja huutelu alkoi taas. Ensimmäiset yläasteen viikot oli _tuskaa_. Se onneks saatiin sitten loppumaan hyvin lyhyeen.

Sen jälkeen oon oikeastaan saanut olla tosi rauhassa. KUITENKIN, kaikesta tästä on jäänyt ikuiset traumat ja oonkin oppinut olemaan hiljaa. Jos joku tuntematon kysyy jotain, vastaan lyhyesti enkä mielelläni mene sosiaalisiin tilanteisiin. Ei puhettakaan että varaisin ite hammaslääkäriajan tai tilaisin pitsan puhelimen välityksellä. Ei ikinä. Olen myös opetellut kiertämään sosiaalisia tilanteita.

Muistan kerran, kun istuin koulun rappusilla kaverin kanssa. Kaverin kaveri tulee siihen ja kaveri kysyy jotain multa. Vastaan. Kaverin kaveri kysyy "mitä toi sano?" Ihan niinkuin mä en olis oikea ihminen, joka on läsnä tilanteissa. Silloin tulee kaikista pahin mieli, kun mua kohdellaan niinkuin jotain eläintä tai mut vaan törkeesti ignoorataan. Ihmiset, jos ette saa selvää niin pyytäkää toistamaan, älkääkä jääkö vaan hiljaa seisomaan ja miettimään et mitähän tuo nyt sönköttää.

Hauskaa on myös jos joku porukasta heittää läppää jostakusta jolla on r-vika. Silloin tyydyn vaan olemaan hiljaa ja kääntämään katseen pois. Kyllä mullakin on jonkun verran sitä tilannetajua, jos porukassa on sokea niin en mee heittämään mitään läppää siitä tai jos porukassa on vaikka kehitysvammanen niin en hauku kaveria vieressä kehariks. Miettikää vähän mitä sanotte.

tumblr_mmmm3pS3GU1qkk19io1_r1_500

Nyt jokainen, miettikää joku epäkohta itsessänne. Oli se sitten ylipaino, tai vaikka puhevika. Iso nenä ehkäpä? Joku, mihin kiinnitätte itse huomiota joka päivä ja jota oikeesti häpeette. Miettikää, miltä se tuntuu kun joku siitä tulis joka päivä huomauttamaan. Hyvä esimerkki tästä on se, että yks minun kiusaajista ala-asteella oli jonkin verran pyöreä. Ei lihava, vaan pyöreä. Ja samoin ylä-asteella yks huutelijoista oli kovin lyhyt. Asioita, joista ne saa itse kuulla aika usein. Pitääkö se paha olo mennä purkamaan toisten epäkohtiin?

Miun tekee paha olla osana tätä nyky-yhteiskuntaa, missä toista saa vapaasti haukkua eikä ketään kiinnosta. Ainakin siinä koulussa missä melkein koko peruskouluni suoritin, tuntu ettei ketään kiinnosta. Mullekkin huutelu tapahtu suurimmaks osaks opettajien silmien alla luokkahuoneessa, mutta asiaan puututtiin vasta kun kotona sanoin siitä. Entä ne, jotka ei puhu asiasta kotona? Miten te luulette että niille käy? Niinpä.
Toivon että jokainen joka lukee tän, ja tietää että jotakuta kiusataan, kertois sen jollekkin. Ehkä saatatte pelastaa jonkun ikuisilta arvilta ja kaikelta muulta pahalta.

Tällanen avautuminen tällä kertaa, kertokaahan jos on jotain omia kiusauskokemuksia tai jotain, nyt antaa tulla!

P.S. Eihän tässä nyt ollu päätä eikä häntää.

16 kommenttia:

  1. öääö rupesin itkee ku luin tän ;__;
    ihmiset on kamalia, stay strong!

    ///entiä tuliks tää kahesti ku tää vammailee xd

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ei tullu kun kerran :D ja äää voi ei. ♥ ei kyllä pitäny itkettää ketään! ihmiset on oikeesti aika kamalia, ne pystyy satuttamaan toisia niin paljon. se on tosi väärin mun mielestä.

      Poista
  2. Taas jälleen kerran palaan puuhakerhoaikoihin.. Muistan miten mukava olit kaikille, ni en tajua miten ne ihmiset on voinu olla tollasia siulle! :< Miua ei haitannu ollenkaa et siulla oli vaikeuksia joidenki kirjainten kanssa, ni miten jotku voi olla niin kieroutuneita, ettei vaan voi antaa olla? Miullakaan ei tosin paremmi menny, muakin kiusattiin enemmän tai vähemmän aktiivisesti koko ala-aste, lukuunottamatta 6luokkaa, mut olin siinä vaiheessa jo niin loppu, ja katkeroitunut, että päästyäni uuteen kouluun, en puhunu kellekkää enää. Seiskalla sainki sit kunnolla paskaa niskaan, mut siitäki selvittii, eikä ihmiset huutele kadulla, ku tulee vastaan. Mut toisaalta, ei voi moittia. Miuahan kiusattiin siks et olin niin saatanan ärsyttävä lapsi, eli tavallaan oma vika. Onneks oon tajunnu asioita, enkä oo nii tyhmä enää. :/ Okei, okei, kunnon avautumiset..!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ihmiset on julmia, vaikka oisit niille kuinka mukava. oon saanu seurata monta tapausta vieressä missä ihminen ei oo tehnyt mitään väärää eikä oo ees kovin erikoinen mut saa silti paljon lokaa niskaan. ja kurjaa että oot saanu kokee tommosta. :/ eikä mikään ihme et siitä seuras tommosta, kiusaaminen jättää arvet. kaikkien pitäis vaan tajuta se.

      Poista
  3. Mulla on myös r- ja s-vika, kävin vuosia puheterapeutilla sen takia, s sujuu vähän paremmin, vaikka se suhisee ja vinkuu etenkin silloin, kun innostun selittämään jotain. R-vika kuuluu mun puheessa hyvinkin selkeästi edelleen, suurimman osan ajasta se ei enää häiritse mua mutta silti ihmisten törkeät ja pilkalliset kommentit asiasta satuttavat. Joskus tuntemattomampien kanssa puhuminen pelotti niin paljon, etten uskaltanut puhua juurikaan mitään - tai jos puhuin, niin välttelin sanoja, joissa on r jossakin kohtaa. Mä oon myös saanut aika paljon kommenttia mun ulkonäöstä ja mun astetta räväkämmästä asenteesta, tytöille kun sattui olemaan se tietty käyttäytymismalli, johon mä en oikein sopeutunut. Kiusaaminen on syvältä, vielä kun joku fiksu keksis jonkun oikeasti toimivan ratkasun tohonki asiaan :s

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. oi ihanaa että mulla on melkeen-kohtalotoveri! :) tiiän niin ton tunteen kun joutuu vältteleen tuntemattomille puhumista ja sit pitää miettiä hirveen tarkkaan ne sanat joita käyttää. vaikka r-kirjainki on semmonen et sitä on tosi vaikee välttää mutta kyllä siihen ison osan ajasta pystyy. mäkin oon saanu kuulla ulkonäöstä jonkin verran kommenttia, mut ne yleensä suodattaa paljon helpommin ku puheeseen liittyvät, en tiedä miksi:D sitä odotellessa kun keksitään tapa millä kiusaamista vois vähentää edes, ei ainakaan tää nykynen käytäntö mitä monessa paikassa käytetään (puhutaan asioista jossain suljetuissa huoneissa eikä asiaa hoideta millään tavalla näkyvästi) toimi sitten yhtään.

      Poista
  4. sä kirjotat aina nii vakuuttavasti ja oot muutenki nii ihanan olonen ihminen <3 mua ei onneks ikinä oo kunnolla kiusattu, mut pari kertaa, ku ihmiset pääsee sanomaa jotain, mikä osuu just siihen heikoimpaa kohtaa nii olo on jotenki iha avuton. enkä voi ku kuvitella miltä sellanen jatkuva nälviminen tuntuu :x mut mun oma mielipide on, et "virheet" tekee ihmisistä just kauniita ja joskus niist varmasti oppii olemaan ylpee :*3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. oioi kiitos :3 ♥ ja niin mäki aattelen, et ne "virheet" on ihmisessä se osa, mitä joku jossain vaiheessa elämää pitää sen ihmisen parhaana osana.

      Poista
  5. mä olen kuullut kun sä puhut, enkä kiinnittänyt siihen mitään erityistä huomiota ;o erilaisuus on just parhautta. mä en voi ymmärtää niitä ihmisitä jotka kiusaa toisia. niillä on ihan oikeesti jotain ongelmia itselleen, järkyttävä asennevamma tai muuten vaan ruuvit vähän löysällä. ei vaan voi ymmärtää. kaikkien pitäs hyväksyä ihmiset sellasina kun ne on! kaikissa meissä on vikoja. voimia sulle ja tiiätkö, sun pitää joku päivä repästä ja tilata vaikka se pizza ! se voikin onnistuu ihan hyvin ja saat siitä varmasti hyvän mielen ja se auttais eteenpäin :) ja vaikka se ei sua ymmärtäis niin jatkat vaan ja toistat mitä sanoit, eiköhän se lopulta ymmärrä, jos ei heti. hyvä postaus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos! :) ehkä mun pitäis oikeesti joskus haastaa itteni ja tilata se pitsa! :D

      Poista
  6. Hei mahtavaa että joku uskaltaa puhua tämmösistä asioista! On jotenki lohduttavaa kuulla että ei oo ainut joka on kokenu kiusaamista, itse oon saanu kärsiä diagnosoidusti masennuksesta jo varmaan viis vuotta, parempaan päin mennään mut vielä on itsetunto aika pohjalla kun en tarpeeks aikasi hakenu siihen apua. Ja kaikki alko vaan siitä kun peruskoulussa haukuttiin lihavaks, opettajan lellikiks ja tunneilla naurettiin väärille vastauksille. Neuvoisin vaan kaikkia jotka tän kommentin nyt sattuu lukemaan että älkää vajotko niin pohjaan että sieltä ei enää pääse ylös ja jos se tuntuu mahdottomalta niin apua saa ja pitää hakea, oli se sitten kaveri tai ammattilainen. Kunpa ihmiset osais ajatella sanojensa ja tekojensa seurauksia ennenku aiheuttavat toisille mielipahaa. Jatka Nita samaa rataa ja random lukijana oon mielenkiinnolla seurannu siun blogia ^^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. oivoi :/ toivottavasti pääset nopeesti pinnalle, oon ainakin täysin sun tukena vaikka en sua tunnekkaan. ♥ tosi hyvä että aikoinas oot uskaltanut hakee apua!

      Poista
  7. "...jos mä oisin yhdelläkin vasta yläasteen aloittaneella pikkulapsella sen päällä, oisin naamapalmuttanu käden naamastani läpi" Kuulostaako tutulle? Aika ristiriitasia nää sun postaukset kun toisessa postauksessa kehotat olemaan oma ittes ja kuinka ite oot ollu kiusattu mutta toisessa postauksessa kirjotat kuin olisit nauranu semmosille ihmisille jotka haluaa pitää semmosia vaatteita mitä haluaa ja samalla alennat niitä. Kannattaa miettiä mitä oikee kirjottelet. Mieti vaikka sitä että jos joku olis facepalmuttanu sulle kun pidit sun ekaa bändipaitaa koulussa nii olisit varmaan tälläkin hetkellä kertomassa siitä täällä kui ikuiset traumat sulle olis siitä jääny. Ei tällä kertaa mitään muuta, palataan asiaan ensi kerralla kun kirjotat jotain ristiriitasta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. mä en edes jaksa koittaa selittää. :D en välttämättä kutsuis sitä omana ittenänsä olemiseks jos ostat jostain massakaupasta bändipaidan mikä on kaikilla muillakin ja kunonniinvitunhieno? vitun sama jos mulle nauroivat kun ekaa kertaa sen Tokio Hotel-paidan päälleni vedin, olin helvetin ylpeä siitä bändistä enkä ainakaan ostanut sitä sen takia että kun oli niin hieno kuva.

      Poista
    2. Mistä vitusta sä voit tietää kuunteleeko ne oikeasti sitä bändiä? Tuossaki arvostelet vaa muita ulkonäön perusteella, ja sitte itket kuinka sua on loukattu ja kiusattu ulkonäön, vaatteiden ja puhevian perusteella.

      Poista
    3. no jos kuuntelee niin antaa mennä. puhuin kyseisessä postauksessa kylläkin vaan niistä ihmisistä jotka ei kyseisiä bändejä oikeesti kuuntele, minkä luulis selvinneen sullekkin jos koko postauksen luit. mutta eihän siinä jos haluat väännellä ja käännellä mun sanomisia ihan päin helvettiä, jokanen tulkitkoon tänkin blogin niinkuin haluaa ja jossei miun mielipiteet miellytä niin voi painua helvettiin :)

      Poista