31.12.2013

New start

Ajattelin tekeväni massiivisen postauksen tätä hetkeä varten. Olen kirjoittanut pitkin vuotta ylös tärkeimpiä asioita. Näin myöhemmin luettaessa mikään niistä ei kuitenkaan tunnu millään tavalla tärkeältä. En edes loppujenlopuksi muistais paljoa mitään ilman blogipostauksia. Parhaiten mieleen muistuu yksittäiset asiat, hymyt, naurut, kyyneleet ja kosketukset. Äänet, askeleet. Se miten musiikki voi viedä mukanaan.

Noin vuosi sitten muistan olleeni fiiliksissä tulevasta vuodesta. Siitä miten jännittäväksi se voikaan muotoutua, kuinka suuret mahdollisuudet sillä on kehittyä elämäni parhaimmaksi. Suuret oli suunnitelmat ja haaveet, asenne elämään oli positiivinen ja auringonpaiste sai hymyn väkisin kasvoille. Muistan vieläkin satunnaisen riemun kun koulupäivä päättyi ja sai kävellä bussipysäkiltä kotiin auringon paistaessa. Kuinka peruskoulu tuntui pakkopullalta ja siellä istuminen tappoi luovuuden. Kotiin muutti hauva nimeltä Kiira, jonka lempiharrastuksia tätä nykyä on nukkua keittiönpöydällä ja katsella ikkunasta ulos.

DSC_0012

On tavattu uusia ihmisiä ja menetetty ikuisia ystäviä. Rakastuin ja myöhemmin totesin sen olleen suuri virhe. Kuitenkin myöhemmin tajusin paljonko se mulle opetti ja loppujenlopuksi myös antoi. Kyyneleistä huolimatta elämä on jatkunut, ja ehkä olen viisaampi ensi kerralla.

Muistan kuinka kylmä Helsinki oli helmikuun 20. päivä viideltä aamulla. Laukussa mukana viltit ja seurana Venla. Jäädytettiin itseämme monta tuntia vain nähdäksemme ruotsalaisen bändin, CrashDïetin. Tavattiin jätkät ja voin sanoa, että jäätyminen oli jopa hetken arvoista. Muistan myös kesäkuun runsaat lämpöasteet ja Tampereen. Muistan Hardcore Superstarin, ne muutamat biisit joita siitä ehdin kuulla. Muistan eturivin Virpin kanssa ja vilautukset (....hups.). Sen kaiken rakkauden jota bändiä kohtaan voi tuntea.

Muistan kylmät väreet kuunnellessani ensi kertaa BlackRainin uutta levyä joka kantaa nimeä It Begins. Se levy aiheutti monia tunteita, ja on edelleen yksi lempilevyistä. Harmittaa että vielä tänäkään vuonna en päässyt todistamaan livenä sitä, mitä olen viimeiset kaksi (!) vuotta toivonut. Ehkä vuosi 2014 tuo tämänkin tullessaan?

DSC_0377

Olen saanut viettää maailman parhaiden ihmisten kanssa aikaa. Olen lähentynyt vanhoja ystävien kanssa ja saanut uusia. Kunniamainintoja antaisin, jos osaisin. Haluan vain kertoa kaikille, että olette mulle tärkeintä tässä maailmassa, osa varmasti tärkeämpi kuin arvaattekaan. Vietetään ensi vuonna paljon aikaa yhdessä kaikki, joohan?

Vuoden 2013 saatan loppuun Minjan kanssa Otavassa, vaikka kyllä tekis mieli olla jossain muualla. Mieli haikeena jätän tän kaiken taakseni ja toivon, että tällä kertaa uusi vuosi tois uuden alun ja paljon uusia ihmisiä, uusia keikkoja, uusia kaupunkeja ja uusia kokemuksia. Niin kylmää pakkasta että varpaat ei toimi ja niin lämmintä keliä että shortsit ovat sopiva varustus. Musiikkia niin kovalla että korvat soi vielä huomenna. Rakkautta niin että sitä riittäisi muillekkin. Lisää kauniita biisejä ja lisää uusia kasvoja joita kutsua ystäviksi.

Hyvää uutta vuotta 2014 kaikille ja olkaa varovaisia ..........  ampukaa niitä raketteja munkin puolesta, en ite pääse moiseen riemuun osallistumaan! Olette ihania kaikki.

25.12.2013

Jos elämä ois helppoo, sä olisit täysin toisenlainen

Hei taas!

Voisin vihdoin ja viimein yrittää saada blogin ajantasalla ja ylipäätään kiinni siihen normitahtiin. Katsotaan mitä tästä tulee, ainakin toistaiseksi kirjoitus takkuaa niin paljon että huhhuh. Inspiraation olen hukannut jo aikoja sitten...

Jokainen varmaan odottaa joulupakotusta tältäkin suunnalta mutta en tiedä haluanko vielä aloittaa sitä rumbaa. Joka puolelta saa lukea samaa mutta toisaalta en jaksa jauhaa siitä enää muutaman viikon päästä ja koko postaus jää tekemättä. Ihan kivastihan tuo meni, iskällä ja kotona ollessa. Lahjoja tuli jonkun verran ja rahaakin niin että uuden luurin pääsen itselleni noutamaan heti, kun joku paikka on auki.

Kävin joulua edeltävällä viikolla Tampereella ja oli ihan kivaa, ainakin suurimman osan ajasta. Sen jälkeen on tullut mietittyä paljon asioita ja oon kalnnut että mitähän sitä oikeesti tekis elämällään tulevaisuudessa. Oon myös miettinyt sitä että miksi ihmissuhteet on niin pirun hankalia ja miksi aina pitää haaveilla siitä mikä on niinsanotusti kiellettyä ja täysin saavuttamattomissa. Oispa tunteeton meduusa niin elämä hymyilis.

Viimeaikoina on tullut kuunnelta paljon Haloo Helsinkiä ja Avenged Sevenfoldia. Löysin uuden bändin, Edguyn. Sain uudet söpöt muumilakanat jotka on _keltaiset_, en tajua miten äiti on osannu ostaa ne miun salaisessa lempivärissä. Koska eihän voi olla uskottava jos lempiväri ei ole musta?

 


Käytiin iskän ja sen vaimon kanssa kattomassa Raskasta Joulua ja löysin itelleni muutaman uuden sulhasehdokkaan. Antony Parviainen on aika ihana, iiik. Oli muuten varmaan ensimmäinen istumakeikka missä kävin! Välillä tuntu oudolta istua mutta luojan kiitos bändi piti siitä huolen ettei meininki ollut laimea.

Tää teksti tökkii niin paljon etten kestä. Jos kuvia sais vaikka sitten kun saan sen oman koneen vihdoin takas, anteeks tämä hirveä jäätö täällä blogin puolella!

22.12.2013

Rakasta mua hetken verran Jonain päivänä mä en enää pysty tähän

Olen ollut jo jonkin aikaa oikeesti aika hukassa itseni kanssa niinkuin noin henkisellä tasolla. Postaukseen linkitetyt biisit eivät muuten liity mihinkään millään tavalla, ne on vaan jotain tän kuukauden eniten soitetuimpia kun en kuviakaan tähän hätään saa.

Jokainen varmaan tuntee sillointällöin itseinhoa, mutta pikkuhiljaa mulla se alkaa saavuttaa sitä leveliä pään sisällä ettei tätä enää kestä. Aiemmin olen saanut tungettua ne "helvetin läski"-ajatukset päästä pois, olen onnistunut niin sanotusti kiertämään kaiken huonon ja keskittyä omiin hyvään puoliin. Viimeaikoina kuitenkin olen kiinnittänyt enemmän huomiota näihin huonoihin puoliin ja vihdoin ja viimein, tehdä niille jotain.



Miun itsetunto on aina ollut tosi huono, ja sitä alentaa moni juttu mille en voi itse oikein yhtään mitään. Esimerkiks puheviat tottakai laskee sitä, ja on aika jännä että en välittänyt niistä ala-asteella ollenkaan mutta nykyään ne on mulle melkein ylitsepääsemättömiä ongelmia. Antaisin silloin tällöin mitä vaan että saisin ne helvettiin, ja olen viimeaikoina päättänyt tehdä kaikkeni että joskus mä puhuisin normaalisti.

Ensimmäisenä projektina olen päättänyt vähentää herkkujen syöntiä. En halua lopettaa sitä kokonaan ainakaan tässä vaiheessa, mutta edes vähentää. Nykyään kuitenkin tahti on se että syön suklaalevyn päivässä ja siihen usein päälle jotain muuta. Aiemmin tää touhu ei ole vaikuttanu painoon millään tavalla mutta nyt kotona löhöäminen on saanut aikaan sen, että paino alkaa lähennellä 60 kiloa, jonka aina olen ajatellut jotenki IHAN VIIMEISEKSI ylärajaksi itelleni. Uskon ja tiedän, että jo pelkästään ruokailutapoja muuttamalla saan painonnousun loppumaan, ja ehkä jopa jonkinverran laskuun.


Toisena projektina ajattelin alottaa jonkinnäkösen kehon kiinteytyssysteemin. En halua mitään jättihabaa, vaan semmosen vartalon jota ei peiliin katsoessa tartteis hävetä. Ja jonka kanssa kehtais ehkä ensi kesänä käydä julkisella rannalla, semmonen ku on (varsinkin pelkissä bikineissä) jäänyt TOSI vähälle viimeisten vuosien aikana. Kuitenkin, varsinkin maha ja reidet aiheuttaa mulle suurenmoista ällötystä mutta kuten sanottua, aiemmin sain työnnettyä tän jotenkin mielestä pois. Kuitenkin viimeaikoina oon ruvennut entistä enemmän miettimään että jos on olemassa asioita joihin en välttämättä ikinä voi vaikuttaa, niin miks en tekis niille asioille jotain, jolle on tehtävissä jotain ja vielä suhteellisen helposti? Ideana ois siis saada semmonen vartalo, jota vois ehkä joskus oppia arvostamaan itsekkin.



Kolmas projekti tuntuu näiden rinnalla aika paljon kevyemmältä, ja se on nimeltään hiusten kasvatus. Tukka on tällä hetkellä pinkki/vaaleanpunainen ja tässä aion nyt pysyä. Vältän hiustenlaittoa mahdollisimman paljon, oon suoristamatta niin paljon kuin kykenen enkä sotke tätä vaalennusaineilla nyt hetkeen. Helmikuussa on varmaan pakko koska haluan tukan näyttävän järkevältä Steel Pantherin keikalla, mutta ennen sitä pidättäydyn kaikesta tukkaa rasittavasta värjäyksestä. Kunhan jostain sais vähän rahaa niin käyn ostamassa kunnon hoitotuotteita ja hölvään tukkaani niillä.

Ja viimeisenä, muttei vähäisimpänä olis tosi tärkeää jos oppis arvostamaan itseään. Vaikka sitten niiden hiukan leveiden reisien ja finninaaman kanssa. Ja ylipäätään oppis tuntemaan oman arvonsa, oon joskus antanut muiden kohdella itteäni tosi huonosti joten siitä ajatustavasta pitäis päästä yli. Ja niinhän sitä sanotaan, että ei ketään toista voi rakastaa ennenkuin rakastaa itteään.

Näistä projekteista voisin joskus päivitellä enemmänkin blogin puolelle jos jotakuta kiinnostaa! Ja varmasti näiden edistymisestäkin tulee joskus juttua tälle puolelle. Kommentoida saa, varsinkin kannustukset on tervetulleita!

12.12.2013

ANTEEEEKSI tästä hirveestä postaustauosta, joka kyllä jatkuu edelleen. Mun omasta koneesta meni taas joku osa paskaks (nimenomaan taas, vois räjäyttää koko vehkeen) ja mulla on käytössä äidin varakone.

1) Tässä on Windows 8 jonka käyttö on mulle ylitsepääsemättömän hankalaa. Ehkä oon jälkeenjäänyt koska puhelin + kosketusnäyttö = osaan käyttää, mutta koneella tää saa mut niin hermoromahduksen partaalle etten tiedä pitäiskö itkeä vai nauraa. Eniten kyrsii ehkä se kun liikuttaa hiirtä sivulle niin tää hyppää tohon alotusnäytölle... JOO MITÄ.

2) Syystä X tää masiina jäätää jossain vaiheessa ihan hirveesti. Tiettyjen blogien avaaminen on hyvin hankalaa puhumattakaan mistään muista sivuista, joilla on paljon tekstiä ja kuvia. Eli arvatkaa mitä käyn kun samaan aikaan kirjottelen Bloggeriin, lataan kuvia Flickriin, oon Facebookissa ja kuuntelen YouTubessa musiikkia? Jepjep.

JOTEN! Malttia siellä ruudun toisella puolella, mua harmittaa ihan älyttömästi tää tauko ja oikeesti tekisin lähes mitä vaan että pääsisin kirjottelee teille pian. Saan oman koneen viimeistään kahden viikon päästä huollosta joten palaillaan viimeistään sitten. Olette hirveen ihania ja teitä on jo ihan hirveän paljon! En tajua mistä teitä putkahtelee, oon äärettömän hämmästyny koska mun elämähän on ihan älyttömän tylsää. Lupaan kirjotella teille paljon postauksia rästiin, joihin lisään sitten kuvat omalla koneella ja spämmin teitä niin paljon että kukaan ei jaksa enää ikinä lukea tätä. (älkää tehkö niin)

Kuitenkin, jos joku teistä on kiinnostunut seuraamaan mun elämää tauon aikana, niin siihenhän on monia mahdollisuuksia jotka voidaan kerrata vielä kerran:

toofastfor @ Twitter

toofastfor @ Tumblr

värivirhe @ IRC-Galleria

toofastfor @ Instagram

ja sitten on vielä blogin oma fb-sivu, jolle pääset tästä! Voisin ruveta aktiivisemmaks tollakin puolella, voisin spämmiä sitä samalla tavalla kun omaa fb'tä, yhtä laadukkailla jutuilla... Käykää kaikki tykkäämässä niin saatte namia. Ehkä.

Mutta juupelispuupelis, palaillaan siis viimeistään kahden viikon päästä, älkää kadotko mihinkään sieltä ruudun takaa!<3 p="">


 

2.12.2013

The same old fears

Joulukuun 1. päivän aamu oli 

niin                                            

syvältä

perseestä

ettei ikinä. 
En jaksa selitellä sen enempiä. 
Vituttaa vaan että joku haluaa viedä multa loputkin ystävät. Ihankuin niitä muutenkin olis karsittavaksi asti. 
Loppupäivä kuitenkin oli ihan mukava, kävin siskon orjuutettavana hiukan ja syömässä hyvää suklaakakkua (jota onnistuin viskomaan pitkin olohuonetta) kynttiläkutsuilla. Ja äiti tilasi mulle maailman parhaan tuoksuisen kynttilän.
Edelleen turhaa yrittää pukea ajatuksia sanoiksi, ääni päässä huutaa kovaa mutta
en saa sanoista selvää. Huomenna menen käymään koululla viimeistä kertaa toivottavasti
koskaan.

DSC_0196

En tiedä mitä teen tälle ulkoasulle, haluan_tehdä_jotain_mutta_en_osaa_666
Tuli tyhjästä mieleen kuinka joskus säikäytin Idan. Siitä on kohta... 4 vuotta.
Kosto odottaa ilmeisesti edelleen, sitä odotellessa
Tammikuussa toofastfor juhlii 4-vuotis syntymäpäiviään.
Oon nelivuotias kikkelinpuolikas sain nimen hauskimman TOOFASTFOR
Muistan kun joskus kuulin ton jutun ja nauroin ääneen. Hmm.

DSC_0210

Tänään meni sähköt jossain vaiheessa, onneksi koneessa oli akkua tarpeeksi
Sims-laneihin ja musiikin popitteluun. Poltin kynttilöitä ja järjestelin meikkipöytää.
Päätin myös että huomenna siivoan, ihan varmasti
Kuuntelen nonstoppina Pink Floydia.
Pelottaa että menetän lisää ihmisiä pian, en kestä sitä enää.






Tulkaa joku pelastamaan mut

1.12.2013

Sä kuulut mun unelmiin, kultapieni haluun tanssii sut tainnoksiin

Olen viimeaikoina mietiskellyt ihan liikaa. 

Etsin vastauksia kysymyksiin joihin kukaan ei osaa vastata, ratkon arvoituksia joihin ei ole ratkaisua. Tietä ulos ei voi löytää sillä sitä ei ole, ei koskaan ollutkaan. 

Tekee mieli kirjoittaa mutten tiedä mitä tai miten. Päiväkirjaan on turha yrittää, ajatukset on niin pahasti ristissä että on turha edes yrittää. Blogiin kirjoittaessa taas joutuu miettimään liikaa, se on inhottavaa.
Olenko muuten ainoa kenen aivot tekee sitä, että nukkumaankäydessä päähän sinkoutuu niin epäfiksuja ajatuksia ettei tosikaan? Voin kertoa että on loistavuutta ruveta keskellä yötä miettimään jonkun julkimon silmienväriä. Ja siihen päälle yleensä saan niin paljon luovuutta ja tekemisintoa että terve.
Hyvänä esimerkkinä huoneen siivous, mitä yleensä vihaan mutta yöllä sekin ois hauskaa puuhaa…….

PicMonkey Collage2

Kaikki tuntuu taas olevan niin huonostihyvin, hyvinhuonosti. 
Aika isoja juttuja on kehitteillä ja se pelottaa.
En halua tuottaa kellekkään pettymystä mutta tiedän, että mun tulevat ratkaisut aiheuttaa sitä. 
Pelkään että miun valintoja ei hyväksytä, että miulle nauretaan päin naamaa. 
Miun unelmat murskataan enkä kestä sitä enää montaa kertaa. 

PicMonkey Collage

En vieläkään tiedä mitä tulevaisuudella teen ja se ahdistaa.
Olen kuitenkin päättänyt että tarjoilijaa ei minusta tule, pää eikä selkä ei kestä.
Toivottavasti pian keksin jonkun suunnitelman.
Ehkä pitäisi muistella lapsuuden unelmia, jos niistä löytyisi vaihtoehto mitä voisi harkita vakavasti.
Jos uskon tarpeeksi, voisin vaikka pelastaa maailman. Tai eläimiä.
Siinä minä olisin hyvä.

PicMonkey Collage6

En ole vielä osannut päättää mutta onneksi miettimisen kanssa ei vielä ole hirveä kiire.
Tuntuu välillä siltä niinkuin juoksisin silmät kiinni ympäriinsä ja törmäisin seinään uudestaan ja
uudestaan.
Etsin ovea mutta sitä on toistaiseksi mahdoton löytää, se ei ole vielä auki.
Odotan lähes pakkomielteisesti puhelua muutamilta ihmisiltä.
soitasoitasoitasoitasoitasoitasoitasoitasoitasoitasoitasoitasoitasoitasoitasoitasoitasoitasoita
Mutta puhelin ei koskaan soi


PicMonkey Collage3

Kohta on joulukuu. Jos se lipuu ohi niinkuin kaikki aiemmatkin kuukaudet, niin pian on uusi vuosi.
Taas se aika kun huijataan itseämme ja lupaukset petetään.
On pelottavaa kuinka nopeasti aika kuluu.
Vasta niin vähän aikaa siitäkin, kun katsoin silmiin ja sanoin "minä pärjään"
Kai tiesit että valehtelin?

PicMonkey Collage4

Ulkonäköahdistus kasvaa hetkittäin sietämättömäksi.
Ympärillä on entistä enemmän täydellisiä, itsensä kanssa sinut olevia ihmisiä.
Ja sitten on minä.
Joka seisoo joka ilta peilin edessä itseään sättien
Joka itkee hammaslääkärissä
Joka ahdistuu joka suklaapalasta mutta ei jätä sitä ottamatta
Joka haluaa olla tietyllä tavalla herkkä muttei osaa

PicMonkey Collage5

Mulla on hirveä ikävä miun ystäviä
Ollaan nähty varmaan kuukausi sitten viimeeks. Kaikki.
Iidaa näin pari viikkoa sitten kun se tuli meille Einoa karkuun.
Tehtiin isoja suunnitelmia mutta taisin pilata kaikki viimeisimmällä päätökselläni.
Anteeksi.