24.9.2013

Mä oon ulkopuolella vaik seison sisällä Jos oon jo kotona miten voi olla koti-ikävä

IMG_0476

DSC_0540

IMG_0480

DSC_0610

DSC_0564

DSC_0578

DSC_0534

Viimepäivät kuvina. Laittautumista, kynttilöitä, Kiiraa, Venlaa. Suklaata ja paljon muuta hyvää syötävää. Totuttelua omaan itseensä. Pään selvittelyä ja hengailemista ilman housuja. Itkua pimeässä autossa. Onnellisuutta.

En oikein saanut nukuttua viimeyönä, sain inspiraation. Ja sain hiljennettyä aivot vasta kolmen aikaan. Tajusin olevani onnellinen. PMMP'n soidessa pääsi onnenkyyneleet. Voin sanoa, viime kerrasta on aikaa. Päätin sitten unettomuustuskissani kuvata äidin pikkukameralla. Taidan ottaa sen viikonloppuna mukaan ja todistaa reissun kuvilla. Kohta pääsen taas pois, ihanaa. Tunnin puhelu eilen sai miut hymyilemään, ja kauniit sanat. Kaikki on hyvin, oon niin onnellinen että olet osa mun elämää. Jos luet tätä niin muista, että olet ihana

Kuuntelin yöllä Sannin uutta levyä, ja se on loistava. Jo Prinsessoja ja astronautteja teki minuun vaikutuksen, mutta koko albumin läpi kuunneltuani itkin ja nauroin. Niin loistava se oli.

Viimeaikoina kaikki on ollut jotenkin ihanaa. En ole enää niin hukassa itseni kanssa.

Pitkästä aikaa aurinko paistaa myös tähänkin risukasaan. Vaikka fyysisesti olen väsynyt, niin mieli ei ole.

4 kommenttia:

  1. sulla on tosi ihanat noi mustat revityt farkut! ootko ite repiny vai ostanu ? jos oot ostanu niin mistä? ja ois kiva jos ne on ite revityt ni jos tekisit tuton videolla ko revit farkut? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos! oon ite repiny, nuo on jotku ihan perus h&m farkut jollain viidellätoista eurolla :D kylhän tuo onnistuu, hetikun saan jotkut housut mitkä voin teurastaa :D

      Poista
  2. Kiva asu sulla! Vaik mun sellanen pahin mötley-innostus meni jo nii tollasen paidan haluisin silti! :)

    VastaaPoista