2.10.2013

Ei haavat niitä repimällä parane

Terve taas, "pitkästä" aikaa! On vissiin blogihistorian pisin tauko sitten öööö heinäkuun jossen ihan väärässä ole? On ollu semmonen alkuviikko ettei oo pahemmin ollu energiaa ruveta kirjottamaan tätä, mun päivät menee lähinnä niin et herään ennestään 20 minuuttia ennen kouluunlähtöä, raahaudun väkisin kouluun ja sielläkin nukun jos vaan mahdollista, tuun kotiin ja koitan tyhjentää aivoni kaikesta. Jotenkin stressaa kun tuntuu etten ehdi tehä yhtään mitään vaikkei mulla oo melkeen muuta kuin aikaa. On ison työn takana jo saada ittensä kattomaan Salkkareita, ja voitte vaan arvata millasta tuskaa on yrittää nousta aamulla sängystä? Jepjep. Onneks kuitenkin on LOKAKUU (enää vähän jouluun, jee ♥) joka on hyvinkin tapahtumarikas kuukausi! Oikeestaan joka viikonlopulle on jo jotain tekemistä, on paljon synttäreitä ja ehkä yks Tampereen reissu. Kaikki on muutenkin ihan hiton random just nyt. Oikeesti. Sori siis tästä!

Oon muutaman kerran aiemminkin kirjottanu näitä mielipidejuttuja, ja tässä tulee taas yksi. Mietin ensin että pistäisin tähänkin useemman asian putkeen mutta teen varaan sitten toisesta asiasta josta haluisin puhua niin erillisen postauksen. Musta tää asia vaatii ihan oman postauksensa, ainakin minua se sen verran huolestuttaa. Ei tää kyllä oo oikeestaan mielipide mutta en tiiä miten muuten tätä kutsuisin. Sori jos välillä karkaan aiheesta, tykkään paasata kun on jotain mistä avautua.

tumblr_mg7z8iQtbF1r5cfewo1_500

Otin tän aiheen käsittelyyn oikeestaan osittain anonyymeistä provosoituneena. Mun ask.fm'ssä tultiin pari päivää sitten kysymään multa, että oonko ikinä viillelly. Ajattelin sitten vastata täysin totuudenmukasesti, että onhan sitä tullu raavittua itteänsä joskus. Ja kuten sielläkin sanoin, en oo millään tavalla siitä ylpe tai koe asiaa niin et se ois jotenkin hienoa. Tehdessäni ne tottakai pidin ne piilossa, ja jonkin aikaa sen jälkeenkin mut jossain vaiheessa en enää jaksanu välittää. Silloin kunne oli vielä näkyvät, en piilotellut niitä. Joten miks mä piilottelisin nyt sitä, että oon joskus tehnyt niin? Nykyään näitä arpia ei näy, mutta kyllä ne useemman vuoden verran tossa käsivarressa aika näkyvästi oli.

En ymmärrä miten se voi olla mahdollista, et nykyään jokanen viiltelevä nuori leimataan samantien huomiohuoraks. Tai siis mun mielestä kaikki niiden arpien esittely on huomionhakua, mut erilaista. Tää huomiohuora-kasti on se joka haluaa esittää kun kaikki on niin paskaa ynnämuuta, jotka ei ees kaipaa et joku haluaa auttaa niitä mutta kun pitää esittää et mikään ei oo hyvin kun eihän kaverillakaan ole. Mun tekee pahaa katsoa tämmösiä tapauksia jossain, koska ne vie ihan oikeesti huomion niiltä, jotka sitä tartteisivat ihan tosissaan. Ja varsinkin näin jälkikäteen tuntuu, että osittain ite kuuluin aikoinaan tähän kastiin.

Sitten on tää toinen kasti. Laskisin ehkä tähän myös ne, jotka ei niitä arpiaan esittele. Tai yleensähän nää ihmiset on semmosia, et ne ei tahallaan iske niitä arpia sun naamas eteen silleen "KATO MITÄ MÄ TEIN MUN ELÄMÄ ON NÄIN PASKAAAAAHHH!!!!1111"-tapauksia mut ne ei vaan jaksa niitä piilottaa enää. Koska ne ei enää välitä, kuka huomaa ne. Niille on ihan sama jos joku kertoo jollekkin ja ne saa apua, ne ehkä osittain myös toivoo sitä.

Mä itse uskon että tämmösten tapausten tarkoituksena tavallaan on huutaa apua äänettömästi. Kyllä ainakin ite ajattelen ihmisellä olevan tosi paha olla jos nään sen kädessä jotain tuoreita viiltoja/raapimisjälkiä/ihan mitä vaan. Ja jos se on mun ystävä, mä koitan auttaa sitä, varsinkin jos tiedän ettei kukaan muu ole ehtiny niitä huomaamaan ja sille apua toimittamaan. Yleensähän tämmöset viiltelyä _tosissaan_ harrastavat tapaukset on aika sisäänpäin kääntyneitä. Jos ne sais purettua pahan olon puhumalla, eikai niiden tartteis satuttaa itseään? Ehkä ne ei uskalla pyytää sitä apua. Ne ei uskalla avata suutaan kenenkään edessä, sanoo että pää ei enää kestä. Sit kaikessa yksinäisyydessä se pää pettää, ja on enää yks keino purkaa se paha olo. Itteensä.

Mä vaan toivon että tää herättäis vähän ihmisiä ajattelemaan. Onko sun kaveris kädet auki, huomaat sen vahingossa ja kaveri väittää kaiken olevan hyvin? Mä voin sanoa kokemuksesta, että se todennäkösesti valehtelee. Auttakaa sitä, ennenkuin on liian myöhästä. Mä ainakin saisin aikamoisen taakan omalletunnolle, jos seuraisin vierestä miten joku tuhoo itteään ja elämäänsä noin, ja loppujenlopuks voi päätyä johonkin radikaalimpaan. Mun omassa lähipiirissä on ollut itseasiassa parikin ihmistä, jonka kohdalla mä sain vähänväliä pelätä et milloin ne painaa viimestä kertaa sen veitsen ranteelle ja painaa liian kovaa.

Ja olen varma että tästä nyt tulee niitä kommentteja kuinka itse huomiohuoraan tällä asialla, niin ei. Mä vaan haluan herättää ihmisten ajatuksia, mä en ainakaan oo valmis kuulemaan enää kertaakaan miten jonkun nuoren elämä on päättyny koska se tuska sen sisällä on ollu niin valtavaa, eikä kukaan oo huomannu miten se pyytää apua.

tumblr_mr8grraeZv1rqjad3o1_500

Ja myös ne jotka häpeää vanhoja arpia. Ihan turhaan, olette kaikki silti niin kauniita, ettei kukaan huomaa niitä. Ja sitäpaitsi, arvethan syntyy yleensä taisteluista. Ja parantuneet arvet huokuu sitä, että sinä olet voittanut kyseisen taistelun.

Haluisin vielä sanoo niille jotka taistelee kaikkea masennuspaskaa vastaan, koittakaa jaksaa. Se on pitkä ja pimee tie mut sieltä voi päästä ulos. Vaikkei se aina siltä tunnu, niin uskon et jokaista teitäkin varten on jotain parempaa. Vaihtoehtoja, joiden ei tarvii olla lopullisia. Älkää antako synkkyyden hukuttaa teitä lopullisesti. Jotta voitte tulevaisuudessa katsoa fyysisiä arpia, ja miettiä, että te voititte.

22 kommenttia:

  1. hui kamala, olipa oikeesti ihanasti kirjotettu/sanottu!! ♥ ja teksti täyttä totta!

    VastaaPoista
  2. Osaan niin samstua tohon. Meinasin vähän jopa liikuttua tästä tekstistä.. :)
    Oot ihana ja siun blogitekstejä on tosi mielenkiintosta lukee. :)

    VastaaPoista
  3. sä voisit sopia psykologiks, oikeesti

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. se ois semmonen duuni mikä mua oikeesti kiinnostaiskin, joten kiitos! :)

      Poista
  4. Ylivoimaisesti paras päivityksesi, jonka olen lukenut!! Pystyn samaistumaan tuohon niin paljon omakohtasista kokemuksista itseeni ja rakkaita kohtaa..

    VastaaPoista
  5. Olipa hyvin kirjotettu! :) ♥

    VastaaPoista
  6. Vau Nita, lisää tämmöstä! :)

    VastaaPoista
  7. Hyvin kirjotettu Nita :) Hienoo et osaat olla asian kanssa noin avoin. Mut toisaalta, eipä siinä mitään häpeemistäkään ole. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. nimenomaan! :) toivon et voisin mun omilla kokemuksilla ja avoimuudella ehkä jollain tavoin auttaa ihmisiä.

      Poista
  8. Alan arvostaa siua aina vaan enemmän. Ollaan joskus iha pienenä oltu samas puuhakerhos, vai mikä se oli, ja muistan et olit jo sillon tosi mukava ja näi, ja mitä nyt siun blogia lukenu, ni oot sä vieläkin todella ajatusrikas ihminen!
    Mut tosiaan, hieno teksti, ja tärkee aihe!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. voi ei, siis otavan puuhakerhossako?! ja kiitos:)!

      Poista
  9. Hyvin kirjoitettu! Tuli ihan kamala olo tota lukiessa kun en ite vois ikinä kuvitella satuttavani itteeni! Musta on ihana lukea tätä sun blogia kun oot niin avoin ja uskallat kertoa miltä susta tuntuu! Saat varmaa itekkii terapiaa itsellesi kun puet tuntees sanoiks :) ja älyttömän upeesti! Toivottavasti sun ei elämä alkaa hymyillä sulle nyt vielä enemmän, oot ihana ja upee <3 ! Muuten aivot ei tunnista hymyilyä vaan mikä tahansa irvailu riittää niin aivot lukee että hymyilee :) :) ! Lisää tälläisiä tunteita herättäviä tekstejä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. joo täytyy myöntää et paskimpina aikoina tää blogi on ollu mulle aika henkireikä, jotenkin kun pystyy avaamaan ittensä kaikille tälleen niin se oikeesti helpottaa. ja äää itse olet ihana ja upee, te kaikki lukijat ootte! ♥

      Poista
  10. Vau! tää voi olla useimmille ihmisille aika arka asia ja semmonen ettei siitä puhuta ja vähän jopa hävetään sitä, mutta siä sait sen tosi hienosti puettua sanoiks! maailma ois paljon helpompaa jos ei ois mitää pahaa, mutta kun semmosta maailmaa ei olekkaan. Oon samaa mieltä että osa saattaa viillellä siksi että kun kaveritkin ja sitä vaan halutaan kokeilla, mutta sitten on ihan oikeasti näitä jolla on oikeasti paha olo, ja vaikka aikuisena saattaakin hävetä arpiaan, niin niitä katsoessaan voi miettiä että voittaja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. mä en tajua et miten vielä nykyäänkin tää voikaan olla niin arka aihe. kuitenkin varmaan jokatoinen nuori kenet ite oon tavannu, on satuttanu itteään tavalla tai toisella, syystä tai toisesta. se on totta et ei oo olemas maailmaa missä ei oo mitään pahaa, mut jokanen ehkä pystyis omalla käytöksellään tekee tästä maailmasta paremman paikan :)

      Poista
  11. aina tulee lopulta siihen pisteeseen ettei enää yksinkertasesti jaksa piilotella niitä arpia, eikä kenenkään pitäs koskaan joutuu häpeemään niitä tai alkaa ajattelemaan että ne arvet tekee susta mitättömän ruman ja heikomman mitä muut on. mun mielestä viiltelyarvet on omalla tavallaan tosi kauniita, ne kertoo elämästä, siitä et se ihminen on jaksanu olla vahva vaikka tunteeki ittensä heikoks kun pää ei meinaa enää kestää, ne tekee siitä ihmisestä kiehtovan koska tietää et se on kokenu paljon. oon iha mielettömän ylpee niistä jotka jaksaa päivästä toiseen, huolimatta siitä et elämä potkii välillä päähän, sillo täytyy vaa hokee itelleen et kyl mä pärjään :)
    vaikutat ihan mielettömän upeelta persoonalta, älä koskaan lopeta kirjottamista ja mikä tärkeintä; stay strong beautiful ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. oon niin samaa mieltä sun kanssa! anteeks että huomasin kommenttis vasta nyt :/ ja voi ei kiitos kiitos KIITOS ♥

      Poista