Ei sun pidä kantaa huolta, huolehdimme sinusta

Sain yhdestä toisesta blogista inspiraation. Postaukseen, joka kertoo minusta.

Pakko muuten tähän alkuun sanoa, että ton Joensuun reissun ansiosta turhautuminen Mikkeliä kohtaan kasvo kertaa 1000.

Olen tyttö joka on kovin kömpelö. Miulla on kaksi vasenta jalkaa ja peukalot tiukasti keskellä kämmentä. Kun olen yksin kotona, pistän musiikin soimaan kovalle ja tanssin ympäri kämppää. Usein kuvioon kuuluu myös epävireinen laulanta. Myös viihdyn hyvin omissa oloissani, mutta jos olen liian kauan yksin, alkaa masentaa ja tulen kovin surulliseksi.

Olen se tyttö, jonka huone on aina sotkuinen, ja verhot on aina kiinni. Sänkyä en ole ikinä opetellut petaamaan tai pitämään levyjäni järjestyksessä. Rakastan kynttilöitä ja niiden savun tuoksua. Vastaleikattu nurmikko ei tuoksu minun nenääni ihanalta, mutta multa sen sijaan kyllä. Olen kehittänyt käsien ja huulien rasvaamisesta itselleni pakkomielteen, tuntuu että ne kuivuu kokoajan ja se on inhottavaa.

Tyttö, joka ei pysty olemaan pimeässä.

Olen se tyttö, joka ei osaa katsoa peiliin hymyilemättä tai irvistämättä. Tyttö, joka vihaa kylmää, ja palelee melkein aina. Kuuntelen musiikkia lähes kokoajan, paitsi silloin, kun etsin inspiraatiota. Haluaisin panostaa kouluun, mutta tällä hetkellä keksisin niin paljon muutakin tehtävää elämälle. Omistan paljon unelmia, joista osa muuttuu joka viikko. Tällä hetkellä unelmana olisi muuttaa pois ensi vuonna, tutustua uusiin ihmisiin ja nähdä eräs bändi uudestaan.

Olen se tyttö, joka usein puhuu itsevarmuuden puolesta, mutta silti katsoo joka ilta peiliin täynnä inhoa omasta itsestään. Tyttö, jossa on kaikki vialla. Joka haluaisi laihduttaa, mutta ei tee asian eteen mitään. Heikkouteni on suklaa ja söpöt kissat, mutten kuitenkaan tulevaisuudessa halua kissaa vaan ison koiran joka on jotain lämmintä ja pehmeää, kun muu maailma on kylmä. Olen myös se tyttö, joka ei osaa käyttää sytkäriä, eikä uskalla sytyttää tulitikkuja. Ajatus kalan syömisestä kuvottaa.

Olen se tyttö, joka usein pelkää menettävänsä mielenterveydensä. Joka toivoo joskus saavuttavansa jotain suurta. Usein väitän pärjääväni yksin, vaikka oikeasti tarvitsen rinnalleni toisen ihmisen pitämään mut pinnalla. Tarvitsen hellyyttä ja jonkun, joka aidosti välittää. Ilman taka-ajatuksia. Olen kovin ujo, mutta ystävällinen. Jos minua haluaa lähestyä, kannattaa kokeilla suklaalla ja Spritella. Myös euron hampurilaiset ilman juustoa tehoaa. Kuten myös suklaamurot sekä Nutella.

Pienestä tytöstä asti haaveillut jonkinlaisesta esiintyjänurasta sitten aikuisena. Nykyään pelkään sitä hetkeä, kun minusta tulee aikuinen. Ennen sitä haluan miun haaveiden toteutuvan ja oppivani monia asioita, kuten esimerkiksi basson ja ukulelen soiton. Haluaisin myös oppia paremmin ilmaisemaan itseäni kirjoittamisen kautta, ja ehkä joskus saada siitä ammatin. Ehkä minusta siis tulee kirjailija-ukulelisti. Onneksi kuitenkin voin kasvaa isoksi vain henkisesti, 162 senttimetriä riittää minulle voidakseni valloittaa maailman.

Tyttö, joka omaa hyvin synkän mutta luovan mielen. Mielikuvitukseni on rajaton ja huumorin nautin mieluiten mustana ja hyvin mauttomana. Miten vauvan saa pois tehosekoittimesta? – Pillillä.

Tyttö, jonka mielestä oman kehonsa muokkaaminen kirurgisesti on okei. Jos se saa tuntemaan itsensä itsevarmaksi, ei ketään voi kieltää. Vietän päiväni haaveilemasta tatuoinneista ja muutamista lävistyksistä, mutta ajatuskin neuloista pistää kylmät väreet kulkemaan selkää pitkin. Olen kuitenkin ajatellut, että synttäreillä pistäisin neulakammolle kapuloita rattaisiin ja kävisin lävistyttämässä itseäni. Vaikka sitten hysteerisen itkukohtauksen uhalla. Tyttö, jonka ikuisuustavoitteena on hankkia pitkä ja huoleton hippitukka. Mieluiten pinkkinä.

Tyttö, jonka huoneeseen paha maailma ei yletä satuttamaan. Kaikille on avoimet ovet, tulkaa tänne niin piiloudutaan yhdessä maailmalta ja istutaan lattialla kynttilänvalossa.

Elän keikoille, elän ihmisille. Elän musiikille, elän kesäilloille ulkona ja talvi-illoille sisällä. Elän sinulle, jos uskallat lähteä mukaan. Rakastan sitä, kun jotain tapahtuu. Keikat on henkireikä, jotain milloin päästää irti kaikesta muusta ja antaa mennä. Musiikki hakkaa korviin liian kovaa, seuraavan yön unille voi sanoa heihei, tinnitys on liian kova nukkumiselle. Seuraavana aamuna kädet eikä niska liiku, jalkoihin koskee. Hiukset on täynnä hiuslakkaa ja eilisen kajal kutittaa silmäkulmassa. Se on sitä, mitä minä kutsun elämäksi. Miten minä voisin viettää jokaisen päivän tästä ikuisuuteen.

Tunnen lähes aina haikeutta, kiinnyn niin helposti ihmisiin että jopa puolituntemattomien seurasta lähteminen saa miut surulliseksi. Surulliseksi miut myös tekee ihmiset, joilla ei ole muuta vaihtoehtoa. Olen myös kovin itkupilli, televisio-ohjelmat ja maailman parhaat kappaleet saa hartiat tärisemään ja kyyneleet valumaan silmistä. Huonoina päivinä itken jos ruuanlaitto ei onnistu, joku ei vastaa viestiin tai suklaa loppuu.

Rakastan rakastua.