Rakasta mua hetken verran Jonain päivänä mä en enää pysty tähän

Olen ollut jo jonkin aikaa oikeesti aika hukassa itseni kanssa niinkuin noin henkisellä tasolla. Postaukseen linkitetyt biisit eivät muuten liity mihinkään millään tavalla, ne on vaan jotain tän kuukauden eniten soitetuimpia kun en kuviakaan tähän hätään saa.

Jokainen varmaan tuntee sillointällöin itseinhoa, mutta pikkuhiljaa mulla se alkaa saavuttaa sitä leveliä pään sisällä ettei tätä enää kestä. Aiemmin olen saanut tungettua ne "helvetin läski"-ajatukset päästä pois, olen onnistunut niin sanotusti kiertämään kaiken huonon ja keskittyä omiin hyvään puoliin. Viimeaikoina kuitenkin olen kiinnittänyt enemmän huomiota näihin huonoihin puoliin ja vihdoin ja viimein, tehdä niille jotain.

Miun itsetunto on aina ollut tosi huono, ja sitä alentaa moni juttu mille en voi itse oikein yhtään mitään. Esimerkiks puheviat tottakai laskee sitä, ja on aika jännä että en välittänyt niistä ala-asteella ollenkaan mutta nykyään ne on mulle melkein ylitsepääsemättömiä ongelmia. Antaisin silloin tällöin mitä vaan että saisin ne helvettiin, ja olen viimeaikoina päättänyt tehdä kaikkeni että joskus mä puhuisin normaalisti.

Ensimmäisenä projektina olen päättänyt vähentää herkkujen syöntiä. En halua lopettaa sitä kokonaan ainakaan tässä vaiheessa, mutta edes vähentää. Nykyään kuitenkin tahti on se että syön suklaalevyn päivässä ja siihen usein päälle jotain muuta. Aiemmin tää touhu ei ole vaikuttanu painoon millään tavalla mutta nyt kotona löhöäminen on saanut aikaan sen, että paino alkaa lähennellä 60 kiloa, jonka aina olen ajatellut jotenki IHAN VIIMEISEKSI ylärajaksi itelleni. Uskon ja tiedän, että jo pelkästään ruokailutapoja muuttamalla saan painonnousun loppumaan, ja ehkä jopa jonkinverran laskuun.

Toisena projektina ajattelin alottaa jonkinnäkösen kehon kiinteytyssysteemin. En halua mitään jättihabaa, vaan semmosen vartalon jota ei peiliin katsoessa tartteis hävetä. Ja jonka kanssa kehtais ehkä ensi kesänä käydä julkisella rannalla, semmonen ku on (varsinkin pelkissä bikineissä) jäänyt TOSI vähälle viimeisten vuosien aikana. Kuitenkin, varsinkin maha ja reidet aiheuttaa mulle suurenmoista ällötystä mutta kuten sanottua, aiemmin sain työnnettyä tän jotenkin mielestä pois. Kuitenkin viimeaikoina oon ruvennut entistä enemmän miettimään että jos on olemassa asioita joihin en välttämättä ikinä voi vaikuttaa, niin miks en tekis niille asioille jotain, jolle on tehtävissä jotain ja vielä suhteellisen helposti? Ideana ois siis saada semmonen vartalo, jota vois ehkä joskus oppia arvostamaan itsekkin.

Kolmas projekti tuntuu näiden rinnalla aika paljon kevyemmältä, ja se on nimeltään hiusten kasvatus. Tukka on tällä hetkellä pinkki/vaaleanpunainen ja tässä aion nyt pysyä. Vältän hiustenlaittoa mahdollisimman paljon, oon suoristamatta niin paljon kuin kykenen enkä sotke tätä vaalennusaineilla nyt hetkeen. Helmikuussa on varmaan pakko koska haluan tukan näyttävän järkevältä Steel Pantherin keikalla, mutta ennen sitä pidättäydyn kaikesta tukkaa rasittavasta värjäyksestä. Kunhan jostain sais vähän rahaa niin käyn ostamassa kunnon hoitotuotteita ja hölvään tukkaani niillä.

Ja viimeisenä, muttei vähäisimpänä olis tosi tärkeää jos oppis arvostamaan itseään. Vaikka sitten niiden hiukan leveiden reisien ja finninaaman kanssa. Ja ylipäätään oppis tuntemaan oman arvonsa, oon joskus antanut muiden kohdella itteäni tosi huonosti joten siitä ajatustavasta pitäis päästä yli. Ja niinhän sitä sanotaan, että ei ketään toista voi rakastaa ennenkuin rakastaa itteään.

Näistä projekteista voisin joskus päivitellä enemmänkin blogin puolelle jos jotakuta kiinnostaa! Ja varmasti näiden edistymisestäkin tulee joskus juttua tälle puolelle. Kommentoida saa, varsinkin kannustukset on tervetulleita!

Ei sun pidä kantaa huolta, huolehdimme sinusta

Sain yhdestä toisesta blogista inspiraation. Postaukseen, joka kertoo minusta.

Pakko muuten tähän alkuun sanoa, että ton Joensuun reissun ansiosta turhautuminen Mikkeliä kohtaan kasvo kertaa 1000.

Olen tyttö joka on kovin kömpelö. Miulla on kaksi vasenta jalkaa ja peukalot tiukasti keskellä kämmentä. Kun olen yksin kotona, pistän musiikin soimaan kovalle ja tanssin ympäri kämppää. Usein kuvioon kuuluu myös epävireinen laulanta. Myös viihdyn hyvin omissa oloissani, mutta jos olen liian kauan yksin, alkaa masentaa ja tulen kovin surulliseksi.

Olen se tyttö, jonka huone on aina sotkuinen, ja verhot on aina kiinni. Sänkyä en ole ikinä opetellut petaamaan tai pitämään levyjäni järjestyksessä. Rakastan kynttilöitä ja niiden savun tuoksua. Vastaleikattu nurmikko ei tuoksu minun nenääni ihanalta, mutta multa sen sijaan kyllä. Olen kehittänyt käsien ja huulien rasvaamisesta itselleni pakkomielteen, tuntuu että ne kuivuu kokoajan ja se on inhottavaa.

Tyttö, joka ei pysty olemaan pimeässä.

Olen se tyttö, joka ei osaa katsoa peiliin hymyilemättä tai irvistämättä. Tyttö, joka vihaa kylmää, ja palelee melkein aina. Kuuntelen musiikkia lähes kokoajan, paitsi silloin, kun etsin inspiraatiota. Haluaisin panostaa kouluun, mutta tällä hetkellä keksisin niin paljon muutakin tehtävää elämälle. Omistan paljon unelmia, joista osa muuttuu joka viikko. Tällä hetkellä unelmana olisi muuttaa pois ensi vuonna, tutustua uusiin ihmisiin ja nähdä eräs bändi uudestaan.

Olen se tyttö, joka usein puhuu itsevarmuuden puolesta, mutta silti katsoo joka ilta peiliin täynnä inhoa omasta itsestään. Tyttö, jossa on kaikki vialla. Joka haluaisi laihduttaa, mutta ei tee asian eteen mitään. Heikkouteni on suklaa ja söpöt kissat, mutten kuitenkaan tulevaisuudessa halua kissaa vaan ison koiran joka on jotain lämmintä ja pehmeää, kun muu maailma on kylmä. Olen myös se tyttö, joka ei osaa käyttää sytkäriä, eikä uskalla sytyttää tulitikkuja. Ajatus kalan syömisestä kuvottaa.

Olen se tyttö, joka usein pelkää menettävänsä mielenterveydensä. Joka toivoo joskus saavuttavansa jotain suurta. Usein väitän pärjääväni yksin, vaikka oikeasti tarvitsen rinnalleni toisen ihmisen pitämään mut pinnalla. Tarvitsen hellyyttä ja jonkun, joka aidosti välittää. Ilman taka-ajatuksia. Olen kovin ujo, mutta ystävällinen. Jos minua haluaa lähestyä, kannattaa kokeilla suklaalla ja Spritella. Myös euron hampurilaiset ilman juustoa tehoaa. Kuten myös suklaamurot sekä Nutella.

Pienestä tytöstä asti haaveillut jonkinlaisesta esiintyjänurasta sitten aikuisena. Nykyään pelkään sitä hetkeä, kun minusta tulee aikuinen. Ennen sitä haluan miun haaveiden toteutuvan ja oppivani monia asioita, kuten esimerkiksi basson ja ukulelen soiton. Haluaisin myös oppia paremmin ilmaisemaan itseäni kirjoittamisen kautta, ja ehkä joskus saada siitä ammatin. Ehkä minusta siis tulee kirjailija-ukulelisti. Onneksi kuitenkin voin kasvaa isoksi vain henkisesti, 162 senttimetriä riittää minulle voidakseni valloittaa maailman.

Tyttö, joka omaa hyvin synkän mutta luovan mielen. Mielikuvitukseni on rajaton ja huumorin nautin mieluiten mustana ja hyvin mauttomana. Miten vauvan saa pois tehosekoittimesta? – Pillillä.

Tyttö, jonka mielestä oman kehonsa muokkaaminen kirurgisesti on okei. Jos se saa tuntemaan itsensä itsevarmaksi, ei ketään voi kieltää. Vietän päiväni haaveilemasta tatuoinneista ja muutamista lävistyksistä, mutta ajatuskin neuloista pistää kylmät väreet kulkemaan selkää pitkin. Olen kuitenkin ajatellut, että synttäreillä pistäisin neulakammolle kapuloita rattaisiin ja kävisin lävistyttämässä itseäni. Vaikka sitten hysteerisen itkukohtauksen uhalla. Tyttö, jonka ikuisuustavoitteena on hankkia pitkä ja huoleton hippitukka. Mieluiten pinkkinä.

Tyttö, jonka huoneeseen paha maailma ei yletä satuttamaan. Kaikille on avoimet ovet, tulkaa tänne niin piiloudutaan yhdessä maailmalta ja istutaan lattialla kynttilänvalossa.

Elän keikoille, elän ihmisille. Elän musiikille, elän kesäilloille ulkona ja talvi-illoille sisällä. Elän sinulle, jos uskallat lähteä mukaan. Rakastan sitä, kun jotain tapahtuu. Keikat on henkireikä, jotain milloin päästää irti kaikesta muusta ja antaa mennä. Musiikki hakkaa korviin liian kovaa, seuraavan yön unille voi sanoa heihei, tinnitys on liian kova nukkumiselle. Seuraavana aamuna kädet eikä niska liiku, jalkoihin koskee. Hiukset on täynnä hiuslakkaa ja eilisen kajal kutittaa silmäkulmassa. Se on sitä, mitä minä kutsun elämäksi. Miten minä voisin viettää jokaisen päivän tästä ikuisuuteen.

Tunnen lähes aina haikeutta, kiinnyn niin helposti ihmisiin että jopa puolituntemattomien seurasta lähteminen saa miut surulliseksi. Surulliseksi miut myös tekee ihmiset, joilla ei ole muuta vaihtoehtoa. Olen myös kovin itkupilli, televisio-ohjelmat ja maailman parhaat kappaleet saa hartiat tärisemään ja kyyneleet valumaan silmistä. Huonoina päivinä itken jos ruuanlaitto ei onnistu, joku ei vastaa viestiin tai suklaa loppuu.

Rakastan rakastua.

But everything looks better when the sun goes down

Terve taas. Ajattelin ensin pitäväni blogitaukoa ens viikon alkuun asti mutta tässä sitä ollaan taas, heheh.

Oon aika hukassa nuppini kanssa, oon aika fucked up. Ehkä tää rauhoittuu tästä jossain vaiheessa, tai ainakin toivon niin.

Pakkomielteisesti pidän huonettani siistinä, koska tykkään tästä näin. Toisaalta tämä on ahistavan avara ja _valkoinen_, mutta sotkusena taas liian tunkkainen. Selkeetä, eikös?




Tässä mun menneiden päivien aktiviteetit ja muutamien tulevienkin. Haluaisin lukea ton viikonloppuun mennessä mutta oon vasta jossain sivulla 60.

On ihanaa istua kynttilän valossa ja kuunnella The Pretty Recklesia. Ja haaveilla, toivoa olevansa joku toinen. Aloitin karkkilakon ja tällä kertaa toivon onnistuvani. Odotan jo kovin synttäreitä, siitä tulee parhautta.



Mä haluan polttaa sillat, olla risainen. Haluan uusia ystäviä, kotibileitä, korvia huumaavan kovaa musiikkia ja kynttilöitä. Jotain muuta, kuin mitä elämäni nyt on.

Venla tulee perjantaina, ja silloin saan palan sitä elämää, jota haluaisin elää. Ystävä, jonka kanssa nauraa kovaan ääneen ei millekkään. Jonka kanssa puhua ei mistään. Olla äänekäs täydessä hiljaisuudessa. Tiedättehän, mitä tarkoitan?



Kaikki on jotenkin hullua. Kuukausi sitten en ois uskonut istuvani tässä enää. Mutta näin sitä vaan tässä vielä ollaan, sisällä sellainen määrä tahdonvoimaa ettei mitään järkeä. Nyt on sen aika.

Tiedättekö, mä olen kyllästynyt kotiin. Siis ei sillä, täällä on ihan mukavaa. Kuitenkin vietän täällä melkein joka päivän, yksin. Jos en löydä ihmisiä pian tästä paskakylästä, mun pää friikkaa. Ihan kuin se ei tekisi jo niin. 

Äiti ehdotti, että päästäisin jonkun pääni sisälle. Puhuisin. En tiedä osaanko mä avata suutani tuntemattomille? Jos joku kysyy mitä kuuluu, sanon vaan ihan hyvää ja hymyilen kauniisti päälle. Hyvää vai? Kutsutko sä tätä freakshowta hyväksi?


I
kävöin sitä, kun saan olla sekaisin. Ikävöin sitä, kun astun junasta ulos uudessa kaupungissa ja mua vastassa on hymyilevät, tutut kasvot. Enkä tarkoita mitään tiettyjä kasvoja, kaipaan vaan ylipäätään sitä kun joku kutsuu mut luokseen Mikkelin ulkopuolelle. Kun mä pääsen elämään. Koska tässä kyläpahasessa sitä ei mulle ole. Elämää.

Seikkailuvietti on suuri, sydän huutaa retkeä ja romanssia, kaukana täältä.

Jos suunnitelmat menevät hyvin, hyppään sunnuntaiaamuna junaan. Palaan jo illalla, mutta edes jotain. Ja seuraavana viikonloppuna kutsuu Joensuu ja holtiton rakkaus. Pitkästä aikaa.

Nauttikaa elämästä, minäkin aion pian. Siihen asti nautin tästä sekavuuden tunteesta, joka sisällä velloo. Jonka olen kehittänyt itse. Welcome to my nightmare.

 Taste me, drink my soul
Show me all the things that I shouldn't know
And there's a blue moon on the rise

 And I don't know where I am
And I don't know what I'm into
And I don't know what I've done to me

I don't even want it
Then I turn around and think I see
someone that looks like you

Just another psycho

On ihan super pelottavaa miten heikosti loppujenlopuks hallitsen itseni.

En osaa pitää edes mun ajatuksia kasassa. Koitan olla ajattelematta jotain mikä satuttaa, mutta silti se puskee mun mieleen joka helvetin kerta, kun sen ei pitäis. Ehkä tän takia mun on vaikea päästä yli ihmisistä, tapahtumista ja tunteista.

Oon myös ihan armoton mielihalujen uhri. Jos mun pää päättää haluavansa jotain, sille ei pistetä vastaan. Oon huomannu tän esimerkiks herkkujen ja tukanvärjäyksen suhteen.

Normaalisti huolehdin mun hiusten hyvästä kunnosta ja oon ihan kriittinen niiden suhteen, mut kun saan päähäni (heeheh) uuden hiusvärin, kiinnostus lakkaa. Saatan helposti heittää päähän kaks vaalennusta päivässä. Tai niinkun kerran, vaalensin punasta tukkaa pois just kahdella värillä, meni hermot ku se ei vaalentunukkaan ja heitin MUSTAN päälle. Nainen, mikä logiikka kun tavottelet blondia ja viskaatkin mustan päälle?

Nytkin himottais taas blondi tai varsinkin räikeenpinkki tukka, mutta oon päättäny pitää itteni ulkopuolella niistä. Tukka ei vaan kestäis enää.

Kaikkein pahin taitaa kuitenkin olla mun kyky suuttua. Siis oikeesti, saatan suuttua ihan pikkuasioista. Ja kun suutun niin siitä on leikki kaukana. :D

Usein musta tulee nopeesti ihan naurettavan vihanen. Ei tarvita kun pikkuasia niin alkaa kiehumaan yli. Ja kun kiehuu yli niin sit lähtee tavarat pitkin seiniä ja ovet paiskoutumaan. Oon tainnutkin kertoo siitä, kun potkasin mun huoneen oveen lommon isoveljen aukoessa päätään mulle? Tai kun suutuin äitille ja heitin kaikki mun levyt seinään ja kaadoin tuulettimen?

Mä en tiedä mistä tää tempperamenttisuus johtuu mut ois kiva saaha siihen jotain rauhotusta. Voin sanoo ettei se elämä mun kanssa oo helppoo, mut ei se oo mulle itellenikään hirveen helppoo. Hävettää aina kun pikkuasiasta rupeen riehumaan ja usein se päättyy siihen et itken vuolaasti niinku pikkulapsi ja kaipaan jotakuta lohduttamaan.

Näiden piirteiden vuoksi oon todennu että oon ehkä turhan vaikee muille käsiteltäväks. Kuka jaksaa kattoo sitä ku en saa jotain tavaraa ja nyyhkin sen takia? Tai kun mulle huomauttaa jostain niin viskon kamat seinille? Ehkä on vaan parempi pitää toiset ulkopuolella tästä niin säästyvät paljolta pahalta.

Kertokaa tekin, löytyykö keltään samanlaisia sekopääpiirteitä? :D

Hopeless situation endless price I have to pay

Mä alan epäillä että oon enää varjo itsestäni.





Mihin on jäänyt se tyttö, kenestä on ihan okei näyttää tuolta?



Mihin jäi se tyttö, kenen mielestä EI ollu okei mennä kouluun ilman rajauksia ja tukka kiinni?



Mun lempivaatteet on tätä nykyä villatakki, toppi, farkut ja kaulahuivi. Mitä enemmän ihoa piilossa, sen parempi. Siihen lisätään tennarit.

Naamaan suditaan ohut kerros meikkivoidetta, puuteria ja ripsiväriä. Huuliin laitetaan ohut kerros kevyesti värjäävää huulirasvaa. Tukka suoristetaan, vedetään kiinni ja tupeerataan ihan vähän. Lakkaa sen verran, että se ei klimppiinny vesisateessa. Vähän deodoranttia, hajuvedestä ei puhettakaan.
 
Tähän kaikkeen menee aamulla puoli tuntia.



Nainen, MITÄ VITTUA? Mihin jäi bändipaidat, minishortsit ja –hameet, sukkahousut, nahkatakit, paljas pinta, ranteessa kilisevät korut, liian suuri määrä hajuvettä, räikeänpunainen huulipuna, mustat rajaukset, jauhokerrokselta näyttävä puuterikasa?

The mirror tells me lies
Could I mistake myself for someone
Who lives behind my eyes
 


Mä olin ennen se joka jäi mieleen. Kovaääninen puhe, naurunpuuskat, värikäs tukka. "No Nitahan on täällä jo." Nykyään tilanne on enemmänkin "Ainiin, Nitakin on meiän ryhmässä." JA MÄ EN TODELLAKAAN HALUA SITÄ!

Jotenki oon varsinki ton puheen suhteen ruvennu arkaileen, oon usein aika hiljaa. Pelkään että ihmiset ei ymmärrä, mut sittemmi oon tajunnu et eipä taida olla mun ongelma. Jos et ymmärrä niin vika on sun päässäs, aika moni muu ymmärtää nimittäin. Enkä aio olla hiljaa, ikinä.



Tiedättekö… yks päivä vakavasti harkitsin ottavani venytykset pois. Ihan oikeesti. Tuntuu että oon niin super hukassa itteni kanssa, et helpoin ois vaan kadota ihmismassaan.

Vituttaa koulu. Neljä päivää viikossa on keittiötä = ollaan keittiövaatteet päällä ja myssyt päässä. Mitenhän toteutan näitä mun omia ulkonäkövisioita silloin, kun tukka on myssyn alla sekasin ja meikkiä ei sais olla paljoo?

Tekis mieli lopettaa koko homma ja hakee keväällä lukioon. Ois aika kivaa olla psykiatri isona.



No eipä siinä, tällä viikolla postiluukusta kolahtaa muutamat korvanvenytystarpeet että saadaan nää reiät nyt entistä isommiks (ryhmänohjaajakin sano et pitäis ottaa pois, luuletko?) ja niin. En aio säästellä eyelineria ja hiuslakkaa enää.

Voi kuinka paljon tekis mieli vetää koko homma plörinäks, värjätä tukka pinkiks, pukeutua verkkosukkiksiin, shortseihin ja bändipaitoihin, maalata silmät eyelinerilla.

Ja lopettaa koulu.

Will he escape my soul
Or will he live in me
Is he tryin' to get out or tryin' to enter me
 
Kuunnelkaa kaikki alla oleva biisi, se on mahtava.

Ja opettajat meistä jo koulussa arvas Ei tosta porukast tuu nousee ku harvat

Parit viime päivät on ollu hassuja. Uusia tuttavuuksia, oikeestaan mukavia semmosia. Vilpitöntä onnellisuutta toisten ihmisten puolesta(joku varmaan arvaa että mistä puhun. Kyllä, oon oikeesti onnellinen kyseisten ihmisten puolesta). Vahingoniloa toisesta. Valonpilkahduksia omassa elämässä.

Iskän luota on ihanat maisemat. Aina.

Skyrim-videoita, joille nauroin oikeesti. Pelottava Kaunapeli, pelkäsin että mun sydän pysähtyy.

Käytiin Minjan kanssa lauantaina kuvaamassa pitkin Otavaa. Oli tosi kivaa vaihtaa kuulumisia pitkästä aikaa ja viettää aikaa. Katsottiin Titanic ja juteltiin ihmisille.

Hmmmm en tiedä mitä kertoisin paljastamatta kuitenkaan liikaa.

Viihtyisinaina mun uudessa villatakissa ja raitasukkiksissa. Ja tukka pystyssä. Ja mansikkateekuppi kädessä ja suklaalevy vieressä.

Onneksi on taas syksy ja onnellisuus.

Viimeiset lämpimät päivät taitaa olla pikkuhiljaa ohi. On syyskuu (jossei joku jo tienny). Eikä se haittaa, oikeestaan se on aika kivaa. Taidan kaivaa valkoiset maiharit kaapin pohjalta ja pipon kaapista.

Tuomas Kauhanen soi, kynttilät palaa eikä suklaa oikein maistu. Otsatukka kutittaa silmäluomia ja ylisuuri Stam1nan paita tuntuu pehmeältä ihoa vasten. Selän lihakset muistuttaa olemassaolostaan kipuilemalla, sain ne jotenkin _tosi_ jumiin.

Haluaisin vinyylilevyjä. Ja soittimen. Se tekisi mun huoneesta täydellisen. Silloin viihtyisin täällä tosi hyvin.

Pelkään olevani ihastunut, ja pelkään vain siksi, että satutan itseni taas. Vastapuoli ei näytä minkäänlaisia tunteita, mutta ehkä se on ihan hyvä. Vaikka…. olisin jo valmis jatkamaan eteenpäin. Rakastamaan paremmin kuin koskaan.

Olen oikeestaan ihan tosi onnellinen.

Young blood

Beg to live dreams others made
You never really know why
“Ring a ring o roses” in the head
Have to say goodbye
Get a new love from far away
May be taken for a ride
Wounds are so easy to turn grey
When the future’s open wide

Shaking with laughter, crying sometimes 
Hard to find a way
In Nowheresville there ain’t no signs
So it’s time to get away
I guess

There’s a place where the sidewalk ends
Under fairer skies
Leave the town to find new friends
And walk a thousand miles

Everybody wants a new life
And prays for better days
But only youth can hold the knife
That will light it up with blaze

Take a look at the years that stay
And the promise in our hand
Who will be the ones to say
“We have done what we planned” ?

It's a good old fashioned story that is told, in and out of time
Mistakes don’t look the same for those who made them, no it’s not a crime.

- Blackrain – Young Blood

Oon niin nolo

Terve ja heipähei. Päässäni velloo järkyttävä vitutus (niinkuin joka päivä), mutta päätin silti pistää näppäimistön laulamaan.

Otsikko kertoo tarpeeksi. Oon koonnut teille itsestäni "noloja" faktoja, nyt, olkaa hyvät.

1. Röyhtäilen _aina_. Ja joka paikassa. Ravintolassa, ruokapöydässä, leffaa kattoessa, koulun ruokalassa… Ja mun reaktio on on aina "NO OHO! katoppas"… Ja julkisilla paikoilla mitä kovempaa röyhtäsee, sen parempaa. Oon myös röyhtäyskisoissa aika haka ♥

2. Kun istun/kävelen jossain kuulokkeet päässä, pelkään että mun keho pitää itestään outoja ääniä. Esim. mun maha murisis tavattoman kovaa tai oudolla tavalla… hyi ois ihan kamalaa.

3. Oon loppujen lopuks aika kovaääninen. Ujo, mutta kovaääninen. Puhun aika kovaa koska oon tottunu siihen kotona, kaikki puhuu kovaa ja kaikki sanoo "MITÄ???" joo… Ja nauran tosi kovaa. Ja kun kävelen ilman sukkia ja kenkiä niin läpsyttelen mun jalkoja lattiaan koska se on maailman hauskin ääni!

4. Jos etitte laiskaa/lusmua ihmistä, niin täällä minä olen. Oikeesti, joudun joka aamu potkimaan itteäni persuuksille, et saan itteni selviytymään kouluun tai ylipäätään sängystä ylös. Myöskin keksin hienoja keinoja välttää sen kouluunmenon, jonka takia ysiluokka menikin vähän niin ja näin koska olin turhan paljon poissa.

Oon myös laiska muillakin tavoilla, kotitöihin vastaan että kohta, ja jos istutan perseeni sohvalle, se myös pysyy sinä.

5. Olen äärettömän epäsosiaalinen ilmestys. Ehkä se johtuu puhevioista, mutta varsinkin uusien ihmisten seurassa olen hyvin hiljaa. Ja musta tuntuu aina et ihmiset haluaa mulle pahaa, tai vähintäänkin naureskelee mulle. Musta on tullu ihan ylivarovainen, jonka takia viihdynkin oikeastaan aika hyvin yksin. Kotona varsinkin. Ja se alkaa huolestuttaa jo mua itseäni, että eron jälkeen mun sosiaaliset kontaktit on kahdella kädellä laskettavissa.

6. Oikeesti, mulla on paskin kunto _ikinä_. En jaksa juosta kuin ehkä 100 metriä hätäseen kerrallaan ja senkin jälkeen en saa henkeä 2 minuuttiin. Ei puhettakaan juoksulenkeistä. Painoista menee ehkä 10 kiloa ja siihen se riittää. Ainoot hyvät lihakset mulla on jalkalihakset. Niitä kuitenkin tuli treenattua lentopallossa ja semipätkä kuin olen, niin varvastelen joka päivä tavoitellessani mukia/lautasta/ruokaa. Oon viimeaikoina ollu tosi epävarma mun painosta mutta en saa asialle mitään tehtyä, tälläkin hetkellä kiskon suklaata naamariin minkä jaksan.

7. Viimeisenä vaan ei vähäisenä, pelkään maailman lapsellisimpia juttuja. Tässä kevyt lista:

- Pelkään että kun hyppään veteen, mun jalka osuu ruumiiseen/laivaan/pyörään/mutaan/kalaan/ihansama

- Pelkään pimeää. Ihan tosissaan pelkään.

- Pelkään lintuja ja perhosia. Terveisin, jonotin kaksi päivää Kaisaniemessä lokkien ympäröimänä ja juuri kun ne hellitti vähän iskuaan, joku valopää syötti niille pitsaa. Hei oikeesti, joku täällä on kuolemassa paniikkiin!!

Ja siis. Yöperhoset. Hyiii helvetttiiii

- Pelkään sydänsuruja

Tässä nyt jotain.

Okei, vähän erilainen postaus tällä kertaa! Kertokaa mielipiteitä? Ja jos joku muu haluaa kokeilla tätä samaa, niin linkatkaa omat postauksenne kommentteihin koska ois tosi mielenkiintosta tietää muiden ns. "noloja" faktoja! Vaikkei nää nyt niin hirveen noloja ollutkaan…

Oon tehnyt hirmu listan kalenteriin mitä blogiin on tulossa, luvassa mm. päiväni kuvina, lempivaatteet, mielipiteet vol. 2 ja kuvapostaus! Näkyilkäämme siis pian ;) Nyt jatkan iltaa kera Nutellan ja How I met you motherin. Oon ihan koukussa… !

Because of you I lose my mind

Nyt päätin vain pistää näppäimistön laulamaan. Pitkästä aikaa.

En oikein tiedä mitä tunnen. En tunne mitään. Ja ehkä se on ihan hyvä. Työnnän tunteet syrjään vaikka ei pitäis. Voi, kunpa tietäisit mitä kaikkea haluaisin sanoa. Mutta en vaan voi. Kaiken ääneen sanominen satuttaa liikaa. Mä tukahdutan tunteet ja samalla itseni.

I kind of like it when I’m down and out.

Mä en tiedä, en mä ois halunnu et kaikki loppuu. En tiedä haluanko päästä yli. Tai siis haluan mutta ihan salaa en, salaa mietin että ehkä ei tarvitse. Haluaisin vaan päättää kaiken, mutta samaan aikaan oon liian heikko siihenkin.

No fun, it goes on and on
Cause I don’t care
When you’re not around.

Jotenkin ei kuulu mun tapoihin itkeä kenenkään takia. En tykkää vinkua ihmisten perään. Tunnen itseni niin lapselliseks. Haluaisin vaan nopeesti päästä yli ja unohtaa. Ja samaan aikaan en halua elää ilman, ilman sua. Haluan olla ainakin kaveri.

It always feels like I fall behind
Because of you I lose my mind.

Mua ei enää kiinnosta, on oikeestaan ihan sama mitä tapahtuu. En jaksa enää välittää.

Tunnetko sinä sen, tuhoavan voiman rakkauden
On peili lyöty rikki on lattialla verta
Mut tämä ei ole eka eikä vika kerta

Vihaan itseäni mutta rakastan sua
Älä sulje puhelinta tule takas mun luo

Timantit on ikuisia

En voi olla kirjoittamatta mutten tiedä mitä sanoa.

Olen surullinen, enemmän surullinen kuin aikoihin. En halua tehdä tästä blogista surullista, mutta viimeaikoina se on alkanut menemään siihen. Ja mitä enemmän kirjoitan, sen surullisemmaksi tulen.

Pelkään, että toofastfor kohtaa loppunsa pian. En halua sitä eikä tuskin kukaan teistäkään. Alan kuitenkin olemaan henkisesti niin piipussa, eikä koulun alku helpota sitä yhtään. Ahdistaa, pelkään etten ole enää elossa.

En oikein tiedä enää mitä tehdä. Ikuisuusflunssa senkuin jatkuu. Ostin maailman hienoimmat uudet aurinkolasit mutten pääse nauttimaan niistä missään.

Haluaisin paljon asioita. Kaikkein eniten kuitenkin mielenrauhaa.

Kaipaan sitä fiilistä, kun ei tarvinnut olla surullinen. Ei ollut mitää surettavaa.

Rautatieasema maanantaina ruuhkaisa
Kaikilla tuntuu olevan kiire ja suunta
Mä oon ulkopuolella vaik seison sisällä
Jos oon jo kotona miten voi olla koti-ikävä
Mitä tarkoittaa jos ei tarinaan kuulu
Jos puhaltaa ikkunaan mut se ei ees huurru
Onko tää kaupunki täynnä elävii kuolleita
Vai katselenko kuvaruudun toiselta puolelta

En varmaan palaa blogin puolelle ihan hetkeen, sillä en halua tästä mitään negatiivisuuden mekkaa, enkä halua kyllästyä tähän hommaan. Ikinä.

Illalla iloinen, aamulla itkettää Mut ei sillä väliä oikeestaan ollenkaan oo

Sain haasteen, kiitos tästä siis rrock n' roll child!

1. Kerro 11 asiaa itsestäsi. 2. Vastaa haastajan 11 kysymykseen. 3. Keksi 11 kysymystä uusille haastetuille. 4.Haasta 11 bloggaajaa joilla on alle 200 lukijaa. 5. Kerro kenet olet haastanut.
11 asiaa minusta:

1. miä en osaa kuvailla itteeni oikeesti _yhtään_. Mut jos näin alkuun pitäis itestään jotain kertoo niin oon haaveilija, alusta loppuun. Uskon myös rakkauteen vaikkei aina pitäis. Oon myös onneton siinä mielessä et hukkaan aina kaiken, hukkaisin varmaan ittenikin, jos se ois mahollista. Kun innostun, selitän paljon kuten näkyy.

2. Sain koulupaikan !!!!! Kolmen vuoden päästä oon tarjoilija (jos  kaikki menee hyvin….)

3. Luotan tulevaisuuteen. Uskallan laskee sen varaan et ehkä jo puolen vuoden päästä kaikki on hyvin.

4. Mul on maailman parhaat jutut, piste. Mun jutuille pitää nauraa. Okei oikeesti en tiiä mitä teen ku meiän kaveriporukka hajaantuu pitkin Suomee, koska ne on ainoot ihmiset jotka mun jutuille oikeesti nauraa.

5. Mun blogiin on joskus tultu hakusanoilla too fast for love kalle joonas, lilat nahkalegginssit ja helsinki vantaa mikkeli kikkeli. Löysitkö kenties etsimäsi?

6. Tuntuu et kukaa ei enää lue tätä blogia! Mun jutut on nii tylsii ja postaukset tämmösiä tasapaksuja ja plööööh.
7. Oon koukussa huulirasvaan ja punaseen huulipunaan. Ja suklaaseen.

8. RAKASTAN hyvää ruokaa. Siis oikeesti, voisin vaa syödä aina. Varsinki lihaa, jotain possuu ja nautaa ja kanaa apua…! Mut sit taas vastapainoks en liho hirveen helposti, mikä on positiviinen juttu :D abaut kahen vuoden sisällä mun paino on kokoajan ollu 55-57 kiloo, ja oon siihen sinällään ihan tyytyväinen.

9. Mul on aiemmin ollu ihan sikahuono itsetunto, ja on osittain edelleen. Mut nykyään en häpee sitä mitä oon, ja uskallan tuoda oman persoonani julki. Joskus kasiluokalla arkailin hirveesti esimerkiks nahkatakin laittamista kouluun, minkä selässä oli bändin kuva. Nykyään en ees miettis moista asiaa. :D

10. Oon oikeesti ihan tosi lapsellinen. Mökötän ja suutun pienistä asioista (joku ei vastaa mun viesteihin, mulle ei tuoda suklaata vaikka on luvattu), nauran pieru- ja kakkavitseille, rakastan Disneyn leffoja, tykkään pehmoleluista, suurinta hupia on pomppulinnat, pallomeret ja saippuakuplat, ensilumen tuleminen saa mun pasmat sekaisin, vesilätäköissä hyppiminen on edelleen kivaa ja kaikki eläimet on ihania. And the list goes on. Sillointällöin mietin et oonkohan 15 vai 5….

11. (tähä voisin pistää vaikka että osaan laskee...) Oon pari viikkoo käyttäny Nokia Lumia 710'a ja oon taivaassa.
 
Haastajan kysymykset:

1. Ajatusten lukeminen,lentotaito vai näkymättömyys?

- APUA. Voiko vastata kaikki…? Okei jos ois ihan pakko valita ni ehkä ajatusten lukeminen.

2. Kaupunki vai maaseutu?

- No apua en osaa vastata tähänkää! Molemmis on omat hyvät puolet mut ehkä kaupunki kuitenki.

3. 3 asiaa mitä teit eilen?

- Tosiaan kirjotan tätä tiistai-iltana vaikka julkasenki tän vasta nyt eli maanantaina löhösin, datasin ja nauroin Minjan kaa!

4.  2 asiaa mitä teit tänään?

- Tulin iskälle ja kävin shoppaileee!
 
5. Yksi asia mitä aiot vielä tehdä tänään?

- Olla vähä lisää koneel ja käydä nukkuu.

6. Ootko ratsastanu norsulla tai kamelilla?
 
- No en vaik haluisin molemmil :((

7. Millä murteella puhut?

- En oikeestaa sillee millää, käytän miun ja siun – sanoja ja välillä puhun Savoo.

8. Vanhat Salkkarit parempia kuin uudet?

- todellaki!

9. Minkä tv-sarjan tuottareita omistat?

- L-koodin 2. tuotantokauden, okei seki on siskon… kai.

10. Jos luet kirjoja, niin minkä tyylisiä kirjoja tykkäät lukea?

- jännitys ja kauhu

11. Elokuvissa: 2D vai 3D?

- no siis riippuu leffast :D mut 3D kuitenkiii.

Ja en jaksa tehä tätä enempää ku oon tehny tän varmaa kolmesti aiemminki :D Tehkää kuka haluutte!

Sain viimepostaukseen ihania kommentteja, kiitos niistä. Ne sai mut hymyilemään.

Tosiaan varmaan menee nyt postaustaukoillessa tää viikonloppu, en haluu laiminlyödä oikeiden ihmisten seuraa blogin takia! :D nähdään taas. Voikaa hyvin, mäkin aion.

En aio huolehtia En anna murheen murtaa

Heinäkuun alku ei ollut mulla se kaikkein vahvin. Heinäkuun ensimmäinen päivä oli minun ensimmäinen päiväni yksin.

Ensimmäistä kertaa neljään kuukauteen mun piti pärjätä yksin. Mä olin hukassa, ja taidan olla edelleen.

Olen kulkenu heinäkuun sumussa. Menettänyt ruokahaluni. Menettänyt elämänilon. Menettänyt kaiken mitä tarviin. Tai siltä se ainakin tuntui.

Viikot eteni, kiinnostus elämään laski. Päiviä, jotka makaan sängyssä. Itkettyjä öitä. Rumia ajatuksia. Paljon tekstiä päiväkirjassa, pää täynnä kysymyksiä. Mitä mä tein väärin?

Jossain vaiheessa kuitenkin tuntui, että sain elämästä kiinni. Mä päätin, että en anna kaiken valua hukkaan. Ei nyt.

Kyllä mä edelleen ikävöin joka päivä. Tätä kirjoittaessani mua itkettää. Oon puhunut Valtterin kanssa viimeaikoina paljon. Mikään ei oo mahdotonta, mä tiedän sen.

Kiitos teille, jotka ootte olleet mun tukena, vaikka oon ollut heikko ja huonoa seuraa. Rakastan teitä kaikkia. ♥ Ja nyt se itku sitten tuli.

Mä en vieläkään oo se vahvin ihminen, mutta suunta alkaa olemaan jo oikea. Mä pääsin pois myrskyn silmästä, en jäänyt tulee makaamaan.

Ja uskokaa pois, joku päivä mä vielä olen vahvempi kuin kukaan.

Tänään, 1.8, mä itken tätä kirjoittaessani. Mulla on haikea fiilis kun mietin kaikkea. Maaliskuu, vuoden paras kuukausi. Heinäkuu, vuoden huonoin kuukausi.

Kuitenkin, tänään mä hymyilen. Huomenna käymään tulee ihminen, jota ilman mä pelkäsin kuolevani. En kuollutkaan. Ja ehkä, kyseisen ihmisen kasvot ei pistä mua enää itkemään, vaan herättää ne kauniit muistot ja saa mut nauramaan.

Paineen alla jengit sekoo, tappaa toisiaan

Heti alkuun tähän ilmotusasia, jos joku tietää ihmisen jolla ois myynnissä KAKS lippua The GazettEn syyskuiselle keikalle, niin täällä ois ostaja !!!

Ja heti tähän perään pieni ihmisrage.

Mulla on ollu viimeaikoina aika rankkaa. Henkisesti. Oon yrittänyt pitää kaikkiin yhteyttä mahollisimman paljon, mut tuntuu ettei se riitä enää. Mut on tiputettu piireistä ulos. Mun seura ei kiinnosta enää. Ja sinäkin väität, että sua kiinnostaa, onko mun asiat hyvin. No, kuinka monta kertaa oot sitä kysynyt tässä lähiaikoina? Niimpä, et kertaakaan. Älä jaksa kusettaa mua enää. Ja sitten, jos kerron sulle, sä et enää tiedä mitä sanoo. Sulla on liian kiire, ei riitä aikaa mulle. Näköjään kaikille muille riittää.

Ja nyt sitten unohdetaan tämä pieni mieltälämmittävä tekstinpätkä ja jatketaan eteenpäin ja kaikki on maailmassa niin helvetin hyvin.

Uskokaa tai älkää, oon semmonen ihminen et pohdin asioita aika paljon (meinasin kirjottaa tähän taas uskokaa tai älkää…). Joten nyt siis Nitan pohdintoja ja kannanottoja asioihin, osa yksi. Nää on semmosia pätkiä joita oon kirjotellu joskus puolen vuoden sisällä ylös puhelimen muistikirjaan.  Kuvituksena toimii minun ihanoma Tumblr-sivu! (oikeesti en voi olla ainoo joka ei osaa kirjottaa tota sanaa, kirjotan _aina_ Tumbrl…)

Mä en tajua, miten joittenkin ihmisten mielestä tatuoinnit ja lävistykset voi laskee toisen ihmisen "arvoo". Tai siis, jos ihmisellä on jompaa kumpaa edeltävistä asioista, se on heti huligaani tai vähintäänki huono ihminen.

Tää ajatustapa on aika yleinen vanhojen ihmisten keskellä, eikä luojan kiitos hirveän yleinen enää. Mutta silti, ihan oikeesti?

Millä tavalla se tatuointi tekee kenestäkään huonon? Tai se reikä naamassa? Miks ihminen, jolla on kasvoissa lävistys, saa heikommin töitä? Ymmärrän siis kaikki duunit joissa käsitellään esimerkiks elintarvikkeita, koska en mäkään halua jonkun kuivuneita kudosnesteitä tai tulehtuneiden lävistysten mätiä ruokiini. Mut siis oikeesti, miten se voi estää ihmistä hakeutumaan vaikka kaupan kassalle? Ei sitten niin mitenkään.

Tai sitten, että tatuointi ei saa näkyä. Monen mielestä nykymaailmassa tatuoinnit on kauniita, ja harva niitä enää kauhistelee. Vanhatkaan ihmiset ei enää oikeestaan kato moista kieroon, tuskin ne tuntemattomalle mitään siitä menee edes sanomaan.

Asiasta on tullu mulle ajankohtainen sen takia, että oon hakeutumassa tarjoilijapuolelle. Mulla on venytykset, jotka on 14mm ja haluisin niistä vielä hiukan suuremmat. Haluan myös tulevaisuudessa tatuointeja. Miten on, jäänkö mä ilman töitä sen takia, että mä ilmaisen itseäni?

Ulkonäköpaineet on nykyään kaikille varmasti arkipäivää.

Moni sairastuu ihmisten tyhmien kommenttien takia mitä vaarallisimpiin tauteihin. Varmaan yks mun suurimmista peloista koskaan on se, että sairastuisin ite syömishäiriöön. Rakastan ruokaa, oikeesti tykkään siitä kun on hyvää seuraa JA hyvää ruokaa. Kaikenlisäks voisin elää maitosuklaalla. Kuitenkin, viimeaikoina monen bloggaajan ja facebook-kavereiden liikuntaintoo vierestä seuranneena tulee väkisinkin hiukan vaivaantunu olo. Paineet kasvaa. Pitääköhän ne mua huonompana, koska mä en käyny tänään lenkillä?

Mä oon saanu seurata muutaman kerran semmosta syömispelleilyä vierestä. Ja oikeesti, se ei oo kaunista katseltavaa. Se ehkä tuntuu muista siltä, että se on helppo lopettaa. Se ei tosiaan ole sitä. Se tuntuu kauheelta katsella, kun kaveri kuihtuu silmissä. Tai kun toinen kaveri sulkeutuu ruuan jälkeen vessaan oksentamaan, sä tiedät sen, muttet voi asialle yhtään mitään.

Oon viimeaikoina stressannu mun painosta paljon, ja ihan epätietosesti vähentäny syömistä. Heräsin tähän vähän aikaa sitten, et kaikki ei oo hyvin. Sain asian kuitenkin raiteilleen ennenku pahempaa ehti tapahtua, mut valitettavasti kaikille ei käy näin.

Voimia kaikille jotka kamppailee kyseisen ongelman kanssa, moni on selvinny samasta sodasta joten tekin pystytte siihen.

Sitten. Aihe, joka koskettaa varmaan suurinta osaa bloggaajista. En aio tästä hirveesti jauhaa, sillä niin moni on tehny sen jo ja varsinkin Sini kirjotti aiheesta hienosti ihan vasta vähän aikaa sitten.

Blogimaailmasta on tullu nykyään oikeesti pelkkää kaupallista paskaa. Kuinka moni kirjottaa blogia sen takia, et sais joskus jotain sponsoreita tai muita rahallisia krediittejä siitä? Harva sitä varmaan myöntää, mutta varmaan aika moni.

On tottakai kiva, jos bloggauksesta saa jotain kiitosta. Mut oon aina miettiny, et mitä siinä on takana, et jotkut yritykset haluaa tunkee bloggaajille ilmasta tavaraa? En oikeen tajua, onko muka se jonkun Liisan 1000 lukijalle jaettu ilmainen mainos sen arvoinen?

Sitten on myös nämä bloggaajat, jotka ottaa jokaisen helvetin yhteistyöehdotuksen vastaan. Siis oikeesti? Mitä sä hyödyt siitä, et sulle lähetetään jotain kamaa, jota et ees halua? Mun mielestä noita sponsorijuttuja pitäis oikeesti vähän miettiä. Haluatko sä oikeesti että sun naamas edustaa sitä kaikkee?

Ainakin itelleni tulee mieleen, et jos joskus joku mulle ehdottaa jotain sponsorisopimusta (mikä on aika harvinaista, koska en ikinä esittele mitään vaatteita kunnolla täällä ynnämuuta…), mä harkitsen tarkasti, ja otan kunnolla selvää siitä yrityksestä. En tähänkään mennessä oo halunnut esitellä mun blogissa paskaa enkä tuu tekemään sitä jatkossakaan.

Ei pistetä bloggaajia parhausjärjestykseen, vaan ollaan kaikki ihan yhtä hyviä ja ihania, eikö niin?

Sellainen postaus tällä kertaa! Vähän erilainen mitä itekkin oon tottunut tekemään, mut ehkä ihan vapauttavaa välillä poistua omalta mukavuusalueelta.

Nyt siis tosiaankin saa ja PITÄÄ antaa palautetta! Myös ulkoasua saa edelleen kommentoida :) ja sitä, postaanko liian usein!!! Mul on tästä hei hirvee stressi, jaksaako kukaan lukee mun turhaa selitystä melkeen joka päivä? :D

Tähän loppuun sitten spämmi söpöistä miehistä ettette pääse unohtaa mistä tykkään. ♥

Oh Johnny…. asdfghjjhssjdlsj♥♥

Nyt hyvää päivän/illan/yön/aamun/ihansamaeikiinnostan jatkoa, pistäkääs sitä kommenttia tulemaan niin teette bloggaajan iloiseksi!