Jos jotakuta vielä kiinnostaa niin uus blogi löytyy edelleen tuolta!!

http://its-a-trappp.blogspot.fi/

http://its-a-trappp.blogspot.fi/

http://its-a-trappp.blogspot.fi/

http://its-a-trappp.blogspot.fi/

pakko mainostaa uusiks koska vanhoista lukijoista on siirtyny tosi vähän tuonne :(( jos siis vielä kiinnostaa lukea niin sinne siis!

IIK APUA

Nyt sitä sitten mennään. Uusi blogi löytyy osoitteesta

http://its-a-trappp.blogspot.fi/

, MENKÄÄ KAIKKI SINNE! Palataan pian astialle ♥

It's time to say goodbye

Oon varmaan yhtään liiottelematta tuijottanut tätä tyhjää kirjotuskohtaa jonkun puolisen tuntia. Ja jossain vaiheessa tajusin, että se on hyvin väärin.

Oon viimeaikoina huomannut että tällä blogilla ei oo mulle enää yksinkertaisesti mitään annettavaa. Se on toiminut lohduttajana niinä hetkinä kun olen sitä tarvinnut, se on kuunnellut kun tekee mieli huutaa keuhkot pihalle ja iloinnut mukana. Kuitenkin tuntuu nykyään että blogin ilmapiiri on jotenkin... tunkkainen? Apua voiko noin edes nettisivusta sanoo...:D

Kuitenkin, tuntuu että blogi nykyään leimataan hyvin vahvasti johonkin mihin en tahdo sen liittyvän. Tää osoite, nimi ja koko sivu kietoutuu vahvasti siihen mitä joskus oli ja johon en tahdo nykyisessä elämässä olevan enää mitään yhteyttä.

Olen siis täten päättänyt jättää tälle blogille jäähyväiset, ja tehdä uuden blogin. Tottakai voisin vaan vaihtaa osoitteen ja nimen mutta se tuntuisi tyhmältä, koska tavallaan tuntuu että yrittäisin peittää sen tunkkaisuuden jollain uudella, mutta silti samat vanhat asiat painais niskalle. Näin myös pääsen eroon vanhoista (oikeesti tosi tyhmistä) postauksista, ja myös varmasti muutama vanha, 'roikkuva' lukija tippuu pois. Pystyn myös aloittamaan blogin suoraan kunnolla, ilman tämänkin blogin alussa huomattavaa typerää sekoilua ja puolen vuoden kirjotustaukoja. "Oli tuossa vähän kiire", ai, ei toki huomattu?

Tosiaan tällä hetkellä bloggaaminen on tuntunut suuresti pakkopullalta, ja vaikka tiedän sen johtuvan osittain myös siitä että mun elämällä ei tällä hetkellä ole oikeesti juurikaan suurta merkitystä saatikka suuntaa, niin myös nykyinen blogi aiheuttaa ahdistusta. On siis ihanaa saada aloittaa puhtaalta pöydältä niinsanotusti, ja jättää taakse ne vanhat ajatukset meikästä ja ne asiat, mihin mut on aiemmin yhdistetty.

Tottakai toivon että mahdollisimman moni teistä pysyis mukana. Sisältö tuskin tulee muuttumaan paljoakaan. Mietin jossain vaiheessa että olis ihanaa kirjoittaa blogia jolla olisi aihe, mutta oon itse niin huono pitäytymään yhessä aiheessa että eihän siitä tulis yhtään mitään. On myöskin ihanaa, kun voi vaihtaa aihetta kesken postauksen ja antaa vaan mennä. Oon miettinyt että saatan muutaman uuden postauksen viedä mukanani uuteen blogiin, jotain vanhaa jotka vähän antaa käsitystä minusta ja mielipiteistä, mutta jotka ei kuitenkaan aiheuta järkyttävää häpeäaaltoa.

Joten, jätän toistaiseksi tämän blogin tähän leijumaan ja lupaan postata erikseen uudesta osoitteesta sitten. Kiitos ja myös ehkä anteeksi jonkinverran. Toivottavasti tavataan taas, ja mahdollisimman monen naama vilkkuu sitten uuden blogin sivupalkissa kun sen aika on.

Ei susta koskaan mitään suurta sitten tullutkaan, pelkkä surullinen yksinäinen hullu vaan

Moi!

Ja anteeks... Hiljaiselo kuitenkin jatkuu vielä tovin, inspiraatio on niin hukassa kun olla ja voi ja blogin ulkoasu ahdistaa. Eli heti kun pääsen naamahorottelemaan kunnolla jonkun kanssa ja ne ehkä onnistuiskin ja jaksan ruveta tappelemaan Bloggerin kanssa (taas...) niin sitten lupaan myös aktiivistua.

Sain kuitenkin taas haasteen, ja ajattelin sen tehdä tähän väliin!

//edit SORI EN TIIÄ MIKS TÄÄ MENI TÄN VÄRISEKS D:

Tässä ohjeet:

1. Jokaisen haastetun pitää kertoa 11 asiaa itsestään

2. Pitää vastata haastajan 11 kysymykseen

3. Haastetun pitää keksiä 11 kysymystä uusille haastetuille

4. Heidän tulee valita 11 bloggaajaa joilla on alle 200 lukijaa

5. Sinun tulee kertoa kenet olet haastanut

6.  Ei takaisin haastetulle

1. Oon oikeesti aika surullinen ja semmonen... alakuloinen? ihminen. Kaikki aina sanoo että on positiviisia ja päläpälä, ja niin itekki sanoin ennen mutta oon viimeaikoina huomannu että en oikeesti ole, vaan mulla on aina kaikki huonosti ja varsinkin viimeaikoina hymyily on ollu jotain, mistä ei oo tietookaan. 

2. Mua on viimeaikoina pelottanu tosi paljon että jään ihan oikeesti yksin, tajusin että mulla on vaan muutama kunnon kaveri ja ystävistä ei varmaan sitten edes puhetta. On muutama joille avautua mistä vaan ja joihin luottaa. Tuntuu että kaikki vaan välttelee mua ja kääntää mulle selkänsä, vaikka en kuitenkaan usko että se menee niin :----D

3. Lopetin koulun marraskuussa. Tai okei, en vieläkään oo vieny eropapereita (...varmaan pitäis) enkä edes hakenu mun kaikkia kamoja mutta öööm marraskuun lopun jälkeen en oo siellä päivääkään viettäny. Ravintola-ala ei vaan ollu miun juttu, ja ihan oikeesti se yllätti miut että miten rankkaa se oli vaikka todellakin tiesin että se ei oo helppo ala mutta silti. Miun selkä ei tykänny siitä että keittiössä seistiin välillä 7 tuntia lähes ilman taukoja (puolen tunnin ruokatauko loppupuolella päivää), vaan välillä sain semmosia kiputiloja että sängystä ei noustu ylös ilman kyyneleitä. Vihdoinkin ois tarkotus toteuttaa se unelma että ens syksynä en asuis enää Mikkelissä, ja vaihdan alaa. Suunnitelmia on mutta niistä sitten lisää myöhemmin hihii. 

4. Musta on viimeaikoina tullu tosi pelokas. En tiedä mistä johtuu (syytän Sinister-leffaa, niin hirvee...) mutta mun pimeenpelko on pahentunu ja välillä valosassakin pelottaa. Oon nähny viimeaikoina tosi paljon painajaisia muunmuassa siitä että mut kidnapattais ja oon lukenu paljon jännitys- ja rikoskirjoja. Kokoajan kuumottelee ja ahistaa suljetut ovet, mutta vielä enemmän ahistaa jos se ovi on auki. Koitahan nyt päättää...Oon pelänny pimeetä koko elämäni mutta tuntuu että viimeaikoina se on pahentunu vaan entistä enemmän. 

5.  Mun unirytmi on oikeesti nykyään ihan päin helvettiä. Seriously, saan unta joskus aamuyhdeksältä (terveisin kello on kohta puol 9 aamulla, en oo nukkunut yhtään. Paitsi päiväunet silleen 15-19, ja sitä ennen yöunet 02-04 ja 09-13........) ja herään yleensä siinä viiden aikaan päivällä. Pitäis keksiä jotain tekemistä että sais unirytmin tasotettua ja muutenki etten vaan pesis kotona kokoajan. 

6. Aloin uuden vuoden kunniaks pitämään uutta päiväkirjaa ja hommasin mulle semmosen "muistopurkin". Päiväkirja siks, koska vihdoinkin musta tuntuu että oon valmis menemään elämässä eteenpäin, päästämään vanhan paskan irti ja kattoa eteenpäin. Ja tuo purkki. Haluan muistaa pienetkin asiat, joten kirjotan kaikki omasta mielestä muistamisen arvoiset asiat lapulle ja tiputan ne purkkiin! 

7. Musta tuntuu että mulle on tapahtunut enemmän tän vuoden ensimmäisen 7 päivän aikana kun koko viime vuoden aikana yhteensä.... Ainakin hauskaa on ollu, sitä en lähe kiistämään.

8. Oon laajentanu mun musiikkivalikoimaa ja tätä nykyä voisin sanoa lempibändeiksini Haloo Helsingin, Pariisin Kevään ja artisteista parhaat on ehdottomasti Pistepiste ja...... Spekti..............

9. Mun tukka on punanen. TAAS. Päätin palata tähän koska tää on varmaan (pinkin lisäks) kotoisin väri. Tosin varmaan myös kallein ylläpidettävä, että onnea vaan meikälle sitten...

10. Toofastfor täytti pari päivää sitten 4 vuotta! Blogi on kokenu välissä monia muutoksia, mm. 3 nimenvaihdosta...? Aiempia variaatioita on mm. Happy Boy (???), Six feet under the stars ja sitten tää Too fast for love. Vähän aikaa sitten löysin mun vanhoja headereita sun muuta oikein hupaisaa kuvamateriaalia, voisin neljän vuoden kunniaks julkasta jotain tänne ja saattaa itteni suureen häpeään... :DD 

11. Sain vihdoin aikaseks ladata tälle koneelle Mozilla Firefoxin (käytin tähän asti IE'ta, oli tuskaa voin sanoo) ja tajusin et miten saan kuvia koneelle mutta... unohdin mun Flickr-tunnukset............................

Ja sitten haastajan kysymykset: 

1. Kadutko paljon asioita ja mietitkö niitä usein?

- Kadun muutamaa juttua mutta harvoin ne tulee mieleen, ainakaan enää. 

2. Miltä tämän maailman tulevaisuus sinun mielestäsi näyttää?

- En mä tiedä, tätä voi tulla vaikka kysymään f2f jos haluaa kunnon avautumisvastauksen mutta en viiti ruveta tässä pahemmin mielipiteitäni selittelemään koska kaikki ei välttämättä ole samaa mieltä munkaaaaa. 

3. Mitä kieliä osaat ja mitä haluaisit osata?

- Englantia ja ruotsia muutaman hassun sanan. Haluisin osata ranskaa ja sitä ruotsia varmaan vähän paremmin... :D

4. Mietitkö paljon elämän tarkoitusta vai tiedätkö sen kenties?

-  En oo koskaan ajatellu. 

5. Missä haluaisit olla juuri nyt vai onko näin hyvä?

- No jossain toisessa kaupungissa varmaan, tai kokonaan toisessa maassa.  

6. Voiko raha tehdä onnelliseksi?

- No ei se mitään onnea takaa mutta rahalla taas voi tehä juttuja, jotka tuottaa onnellisuutta eli kai se.  

7. Aamu- vai ilta-aurinko?

- Ilta! Ilta ja yö on ylipäätään muutenki ehottomasti mun lempiaikaa, saan suurimmat luovuuskohtaukset silloin.  

8. Onko kahvi pahaa?

- Joo... Tai mitä muistan ku maistoin sitä kai ku olin 5... 

9. Tiesitkö ettei durian-hedelmää saa kuljettaa julkisissa Singaporessa?

- Mikä se on? 

10. Miksi kirjoitat blogia?

- En muista yhtään mistä se lähti! Enkä tosiaan tiedä miks edelleen kirjotan tätä, välillä tuntuu että tää on hirvee taakka mutta usein se menee kevyellä tauolla ohi.  

11. Lemppariblogit?

- Tän hetken lemppareita on Lumikko avaruudessa, Sini Noora, Mustajoutsen, Heidi S. ja All those wasted years. Myös Down that dusty 3rd world road on niinsanotusti so far so good, mutta en lähe antamaan toistaseks mitään lempparileimaa parin postauksen perusteella. 

En kyllä millään jaksa haastaa ketään, oon tehny tän saman joskus aiemmin ja silloin haastoin tyyppei :) jos joku haluaa niin tehkööt vaan, vaikka sitten noilla samoilla kysymyksillä mitä miä sain!

Palaillaan toivottavasti pian, koitan tavoittaa sen mun paljon puhutun inspiraation ja saada tän ulkoasun siihen kuntoon että blogia avatessa en kokis hirveetä myötähäpeän aaltoa...

New start

Ajattelin tekeväni massiivisen postauksen tätä hetkeä varten. Olen kirjoittanut pitkin vuotta ylös tärkeimpiä asioita. Näin myöhemmin luettaessa mikään niistä ei kuitenkaan tunnu millään tavalla tärkeältä. En edes loppujenlopuksi muistais paljoa mitään ilman blogipostauksia. Parhaiten mieleen muistuu yksittäiset asiat, hymyt, naurut, kyyneleet ja kosketukset. Äänet, askeleet. Se miten musiikki voi viedä mukanaan.

Noin vuosi sitten muistan olleeni fiiliksissä tulevasta vuodesta. Siitä miten jännittäväksi se voikaan muotoutua, kuinka suuret mahdollisuudet sillä on kehittyä elämäni parhaimmaksi. Suuret oli suunnitelmat ja haaveet, asenne elämään oli positiivinen ja auringonpaiste sai hymyn väkisin kasvoille. Muistan vieläkin satunnaisen riemun kun koulupäivä päättyi ja sai kävellä bussipysäkiltä kotiin auringon paistaessa. Kuinka peruskoulu tuntui pakkopullalta ja siellä istuminen tappoi luovuuden. Kotiin muutti hauva nimeltä Kiira, jonka lempiharrastuksia tätä nykyä on nukkua keittiönpöydällä ja katsella ikkunasta ulos.



On tavattu uusia ihmisiä ja menetetty ikuisia ystäviä. Rakastuin ja myöhemmin totesin sen olleen suuri virhe. Kuitenkin myöhemmin tajusin paljonko se mulle opetti ja loppujenlopuksi myös antoi. Kyyneleistä huolimatta elämä on jatkunut, ja ehkä olen viisaampi ensi kerralla.

Muistan kuinka kylmä Helsinki oli helmikuun 20. päivä viideltä aamulla. Laukussa mukana viltit ja seurana Venla. Jäädytettiin itseämme monta tuntia vain nähdäksemme ruotsalaisen bändin, CrashDïetin. Tavattiin jätkät ja voin sanoa, että jäätyminen oli jopa hetken arvoista. Muistan myös kesäkuun runsaat lämpöasteet ja Tampereen. Muistan Hardcore Superstarin, ne muutamat biisit joita siitä ehdin kuulla. Muistan eturivin Virpin kanssa ja vilautukset (....hups.). Sen kaiken rakkauden jota bändiä kohtaan voi tuntea.

Muistan kylmät väreet kuunnellessani ensi kertaa BlackRainin uutta levyä joka kantaa nimeä It Begins. Se levy aiheutti monia tunteita, ja on edelleen yksi lempilevyistä. Harmittaa että vielä tänäkään vuonna en päässyt todistamaan livenä sitä, mitä olen viimeiset kaksi (!) vuotta toivonut. Ehkä vuosi 2014 tuo tämänkin tullessaan?



Olen saanut viettää maailman parhaiden ihmisten kanssa aikaa. Olen lähentynyt vanhoja ystävien kanssa ja saanut uusia. Kunniamainintoja antaisin, jos osaisin. Haluan vain kertoa kaikille, että olette mulle tärkeintä tässä maailmassa, osa varmasti tärkeämpi kuin arvaattekaan. Vietetään ensi vuonna paljon aikaa yhdessä kaikki, joohan?

Vuoden 2013 saatan loppuun Minjan kanssa Otavassa, vaikka kyllä tekis mieli olla jossain muualla. Mieli haikeena jätän tän kaiken taakseni ja toivon, että tällä kertaa uusi vuosi tois uuden alun ja paljon uusia ihmisiä, uusia keikkoja, uusia kaupunkeja ja uusia kokemuksia. Niin kylmää pakkasta että varpaat ei toimi ja niin lämmintä keliä että shortsit ovat sopiva varustus. Musiikkia niin kovalla että korvat soi vielä huomenna. Rakkautta niin että sitä riittäisi muillekkin. Lisää kauniita biisejä ja lisää uusia kasvoja joita kutsua ystäviksi.

Hyvää uutta vuotta 2014 kaikille ja olkaa varovaisia ..........  ampukaa niitä raketteja munkin puolesta, en ite pääse moiseen riemuun osallistumaan! Olette ihania kaikki.

Jos elämä ois helppoo, sä olisit täysin toisenlainen

Hei taas!

Voisin vihdoin ja viimein yrittää saada blogin ajantasalla ja ylipäätään kiinni siihen normitahtiin. Katsotaan mitä tästä tulee, ainakin toistaiseksi kirjoitus takkuaa niin paljon että huhhuh. Inspiraation olen hukannut jo aikoja sitten...

Jokainen varmaan odottaa joulupakotusta tältäkin suunnalta mutta en tiedä haluanko vielä aloittaa sitä rumbaa. Joka puolelta saa lukea samaa mutta toisaalta en jaksa jauhaa siitä enää muutaman viikon päästä ja koko postaus jää tekemättä. Ihan kivastihan tuo meni, iskällä ja kotona ollessa. Lahjoja tuli jonkun verran ja rahaakin niin että uuden luurin pääsen itselleni noutamaan heti, kun joku paikka on auki.

Kävin joulua edeltävällä viikolla Tampereella ja oli ihan kivaa, ainakin suurimman osan ajasta. Sen jälkeen on tullut mietittyä paljon asioita ja oon kalnnut että mitähän sitä oikeesti tekis elämällään tulevaisuudessa. Oon myös miettinyt sitä että miksi ihmissuhteet on niin pirun hankalia ja miksi aina pitää haaveilla siitä mikä on niinsanotusti kiellettyä ja täysin saavuttamattomissa. Oispa tunteeton meduusa niin elämä hymyilis.

Viimeaikoina on tullut kuunnelta paljon Haloo Helsinkiä ja Avenged Sevenfoldia. Löysin uuden bändin, Edguyn. Sain uudet söpöt muumilakanat jotka on _keltaiset_, en tajua miten äiti on osannu ostaa ne miun salaisessa lempivärissä. Koska eihän voi olla uskottava jos lempiväri ei ole musta?

 

Käytiin iskän ja sen vaimon kanssa kattomassa Raskasta Joulua ja löysin itelleni muutaman uuden sulhasehdokkaan. Antony Parviainen on aika ihana, iiik. Oli muuten varmaan ensimmäinen istumakeikka missä kävin! Välillä tuntu oudolta istua mutta luojan kiitos bändi piti siitä huolen ettei meininki ollut laimea.

Tää teksti tökkii niin paljon etten kestä. Jos kuvia sais vaikka sitten kun saan sen oman koneen vihdoin takas, anteeks tämä hirveä jäätö täällä blogin puolella!

Rakasta mua hetken verran Jonain päivänä mä en enää pysty tähän

Olen ollut jo jonkin aikaa oikeesti aika hukassa itseni kanssa niinkuin noin henkisellä tasolla. Postaukseen linkitetyt biisit eivät muuten liity mihinkään millään tavalla, ne on vaan jotain tän kuukauden eniten soitetuimpia kun en kuviakaan tähän hätään saa.

Jokainen varmaan tuntee sillointällöin itseinhoa, mutta pikkuhiljaa mulla se alkaa saavuttaa sitä leveliä pään sisällä ettei tätä enää kestä. Aiemmin olen saanut tungettua ne "helvetin läski"-ajatukset päästä pois, olen onnistunut niin sanotusti kiertämään kaiken huonon ja keskittyä omiin hyvään puoliin. Viimeaikoina kuitenkin olen kiinnittänyt enemmän huomiota näihin huonoihin puoliin ja vihdoin ja viimein, tehdä niille jotain.

Miun itsetunto on aina ollut tosi huono, ja sitä alentaa moni juttu mille en voi itse oikein yhtään mitään. Esimerkiks puheviat tottakai laskee sitä, ja on aika jännä että en välittänyt niistä ala-asteella ollenkaan mutta nykyään ne on mulle melkein ylitsepääsemättömiä ongelmia. Antaisin silloin tällöin mitä vaan että saisin ne helvettiin, ja olen viimeaikoina päättänyt tehdä kaikkeni että joskus mä puhuisin normaalisti.

Ensimmäisenä projektina olen päättänyt vähentää herkkujen syöntiä. En halua lopettaa sitä kokonaan ainakaan tässä vaiheessa, mutta edes vähentää. Nykyään kuitenkin tahti on se että syön suklaalevyn päivässä ja siihen usein päälle jotain muuta. Aiemmin tää touhu ei ole vaikuttanu painoon millään tavalla mutta nyt kotona löhöäminen on saanut aikaan sen, että paino alkaa lähennellä 60 kiloa, jonka aina olen ajatellut jotenki IHAN VIIMEISEKSI ylärajaksi itelleni. Uskon ja tiedän, että jo pelkästään ruokailutapoja muuttamalla saan painonnousun loppumaan, ja ehkä jopa jonkinverran laskuun.

Toisena projektina ajattelin alottaa jonkinnäkösen kehon kiinteytyssysteemin. En halua mitään jättihabaa, vaan semmosen vartalon jota ei peiliin katsoessa tartteis hävetä. Ja jonka kanssa kehtais ehkä ensi kesänä käydä julkisella rannalla, semmonen ku on (varsinkin pelkissä bikineissä) jäänyt TOSI vähälle viimeisten vuosien aikana. Kuitenkin, varsinkin maha ja reidet aiheuttaa mulle suurenmoista ällötystä mutta kuten sanottua, aiemmin sain työnnettyä tän jotenkin mielestä pois. Kuitenkin viimeaikoina oon ruvennut entistä enemmän miettimään että jos on olemassa asioita joihin en välttämättä ikinä voi vaikuttaa, niin miks en tekis niille asioille jotain, jolle on tehtävissä jotain ja vielä suhteellisen helposti? Ideana ois siis saada semmonen vartalo, jota vois ehkä joskus oppia arvostamaan itsekkin.

Kolmas projekti tuntuu näiden rinnalla aika paljon kevyemmältä, ja se on nimeltään hiusten kasvatus. Tukka on tällä hetkellä pinkki/vaaleanpunainen ja tässä aion nyt pysyä. Vältän hiustenlaittoa mahdollisimman paljon, oon suoristamatta niin paljon kuin kykenen enkä sotke tätä vaalennusaineilla nyt hetkeen. Helmikuussa on varmaan pakko koska haluan tukan näyttävän järkevältä Steel Pantherin keikalla, mutta ennen sitä pidättäydyn kaikesta tukkaa rasittavasta värjäyksestä. Kunhan jostain sais vähän rahaa niin käyn ostamassa kunnon hoitotuotteita ja hölvään tukkaani niillä.

Ja viimeisenä, muttei vähäisimpänä olis tosi tärkeää jos oppis arvostamaan itseään. Vaikka sitten niiden hiukan leveiden reisien ja finninaaman kanssa. Ja ylipäätään oppis tuntemaan oman arvonsa, oon joskus antanut muiden kohdella itteäni tosi huonosti joten siitä ajatustavasta pitäis päästä yli. Ja niinhän sitä sanotaan, että ei ketään toista voi rakastaa ennenkuin rakastaa itteään.

Näistä projekteista voisin joskus päivitellä enemmänkin blogin puolelle jos jotakuta kiinnostaa! Ja varmasti näiden edistymisestäkin tulee joskus juttua tälle puolelle. Kommentoida saa, varsinkin kannustukset on tervetulleita!

ANTEEEEKSI tästä hirveestä postaustauosta, joka kyllä jatkuu edelleen. Mun omasta koneesta meni taas joku osa paskaks (nimenomaan taas, vois räjäyttää koko vehkeen) ja mulla on käytössä äidin varakone.

1) Tässä on Windows 8 jonka käyttö on mulle ylitsepääsemättömän hankalaa. Ehkä oon jälkeenjäänyt koska puhelin + kosketusnäyttö = osaan käyttää, mutta koneella tää saa mut niin hermoromahduksen partaalle etten tiedä pitäiskö itkeä vai nauraa. Eniten kyrsii ehkä se kun liikuttaa hiirtä sivulle niin tää hyppää tohon alotusnäytölle... JOO MITÄ.

2) Syystä X tää masiina jäätää jossain vaiheessa ihan hirveesti. Tiettyjen blogien avaaminen on hyvin hankalaa puhumattakaan mistään muista sivuista, joilla on paljon tekstiä ja kuvia. Eli arvatkaa mitä käyn kun samaan aikaan kirjottelen Bloggeriin, lataan kuvia Flickriin, oon Facebookissa ja kuuntelen YouTubessa musiikkia? Jepjep.

JOTEN! Malttia siellä ruudun toisella puolella, mua harmittaa ihan älyttömästi tää tauko ja oikeesti tekisin lähes mitä vaan että pääsisin kirjottelee teille pian. Saan oman koneen viimeistään kahden viikon päästä huollosta joten palaillaan viimeistään sitten. Olette hirveen ihania ja teitä on jo ihan hirveän paljon! En tajua mistä teitä putkahtelee, oon äärettömän hämmästyny koska mun elämähän on ihan älyttömän tylsää. Lupaan kirjotella teille paljon postauksia rästiin, joihin lisään sitten kuvat omalla koneella ja spämmin teitä niin paljon että kukaan ei jaksa enää ikinä lukea tätä. (älkää tehkö niin)

Kuitenkin, jos joku teistä on kiinnostunut seuraamaan mun elämää tauon aikana, niin siihenhän on monia mahdollisuuksia jotka voidaan kerrata vielä kerran:

toofastfor @ Twitter

toofastfor @ Tumblr

värivirhe @ IRC-Galleria

toofastfor @ Instagram

ja sitten on vielä blogin oma fb-sivu, jolle pääset tästä! Voisin ruveta aktiivisemmaks tollakin puolella, voisin spämmiä sitä samalla tavalla kun omaa fb'tä, yhtä laadukkailla jutuilla... Käykää kaikki tykkäämässä niin saatte namia. Ehkä.

Mutta juupelispuupelis, palaillaan siis viimeistään kahden viikon päästä, älkää kadotko mihinkään sieltä ruudun takaa!<3 p="">


 

The same old fears

Joulukuun 1. päivän aamu oli 

niin                                            

syvältä

perseestä

ettei ikinä. 

En jaksa selitellä sen enempiä. 

Vituttaa vaan että joku haluaa viedä multa loputkin ystävät. Ihankuin niitä muutenkin olis karsittavaksi asti. 

Loppupäivä kuitenkin oli ihan mukava, kävin siskon orjuutettavana hiukan ja syömässä hyvää suklaakakkua (jota onnistuin viskomaan pitkin olohuonetta) kynttiläkutsuilla. Ja äiti tilasi mulle maailman parhaan tuoksuisen kynttilän.

Edelleen turhaa yrittää pukea ajatuksia sanoiksi, ääni päässä huutaa kovaa mutta

en saa sanoista selvää. Huomenna menen käymään koululla viimeistä kertaa toivottavasti

koskaan.

En tiedä mitä teen tälle ulkoasulle, haluan_tehdä_jotain_mutta_en_osaa_666
Tuli tyhjästä mieleen kuinka joskus säikäytin Idan. Siitä on kohta... 4 vuotta.
Kosto odottaa ilmeisesti edelleen, sitä odotellessa
Tammikuussa toofastfor juhlii 4-vuotis syntymäpäiviään.
Oon nelivuotias kikkelinpuolikas sain nimen hauskimman TOOFASTFOR
Muistan kun joskus kuulin ton jutun ja nauroin ääneen. Hmm.



Tänään meni sähköt jossain vaiheessa, onneksi koneessa oli akkua tarpeeksi
Sims-laneihin ja musiikin popitteluun. Poltin kynttilöitä ja järjestelin meikkipöytää.
Päätin myös että huomenna siivoan, ihan varmasti
Kuuntelen nonstoppina Pink Floydia.
Pelottaa että menetän lisää ihmisiä pian, en kestä sitä enää.






Tulkaa joku pelastamaan mut

Sä kuulut mun unelmiin, kultapieni haluun tanssii sut tainnoksiin

Olen viimeaikoina mietiskellyt ihan liikaa. 

Etsin vastauksia kysymyksiin joihin kukaan ei osaa vastata, ratkon arvoituksia joihin ei ole ratkaisua. Tietä ulos ei voi löytää sillä sitä ei ole, ei koskaan ollutkaan. 

Tekee mieli kirjoittaa mutten tiedä mitä tai miten. Päiväkirjaan on turha yrittää, ajatukset on niin pahasti ristissä että on turha edes yrittää. Blogiin kirjoittaessa taas joutuu miettimään liikaa, se on inhottavaa.
Olenko muuten ainoa kenen aivot tekee sitä, että nukkumaankäydessä päähän sinkoutuu niin epäfiksuja ajatuksia ettei tosikaan? Voin kertoa että on loistavuutta ruveta keskellä yötä miettimään jonkun julkimon silmienväriä. Ja siihen päälle yleensä saan niin paljon luovuutta ja tekemisintoa että terve.
Hyvänä esimerkkinä huoneen siivous, mitä yleensä vihaan mutta yöllä sekin ois hauskaa puuhaa…….

Kaikki tuntuu taas olevan niin huonostihyvin, hyvinhuonosti. 

Aika isoja juttuja on kehitteillä ja se pelottaa.

En halua tuottaa kellekkään pettymystä mutta tiedän, että mun tulevat ratkaisut aiheuttaa sitä. 

Pelkään että miun valintoja ei hyväksytä, että miulle nauretaan päin naamaa. 

Miun unelmat murskataan enkä kestä sitä enää montaa kertaa. 

En vieläkään tiedä mitä tulevaisuudella teen ja se ahdistaa.
Olen kuitenkin päättänyt että tarjoilijaa ei minusta tule, pää eikä selkä ei kestä.
Toivottavasti pian keksin jonkun suunnitelman.
Ehkä pitäisi muistella lapsuuden unelmia, jos niistä löytyisi vaihtoehto mitä voisi harkita vakavasti.
Jos uskon tarpeeksi, voisin vaikka pelastaa maailman. Tai eläimiä.
Siinä minä olisin hyvä.



En ole vielä osannut päättää mutta onneksi miettimisen kanssa ei vielä ole hirveä kiire.
Tuntuu välillä siltä niinkuin juoksisin silmät kiinni ympäriinsä ja törmäisin seinään uudestaan ja
uudestaan.
Etsin ovea mutta sitä on toistaiseksi mahdoton löytää, se ei ole vielä auki.
Odotan lähes pakkomielteisesti puhelua muutamilta ihmisiltä.
soitasoitasoitasoitasoitasoitasoitasoitasoitasoitasoitasoitasoitasoitasoitasoitasoitasoitasoita
Mutta puhelin ei koskaan soi




Kohta on joulukuu. Jos se lipuu ohi niinkuin kaikki aiemmatkin kuukaudet, niin pian on uusi vuosi.
Taas se aika kun huijataan itseämme ja lupaukset petetään.
On pelottavaa kuinka nopeasti aika kuluu.
Vasta niin vähän aikaa siitäkin, kun katsoin silmiin ja sanoin "minä pärjään"
Kai tiesit että valehtelin?



Ulkonäköahdistus kasvaa hetkittäin sietämättömäksi.
Ympärillä on entistä enemmän täydellisiä, itsensä kanssa sinut olevia ihmisiä.
Ja sitten on minä.
Joka seisoo joka ilta peilin edessä itseään sättien
Joka itkee hammaslääkärissä
Joka ahdistuu joka suklaapalasta mutta ei jätä sitä ottamatta
Joka haluaa olla tietyllä tavalla herkkä muttei osaa



Mulla on hirveä ikävä miun ystäviä
Ollaan nähty varmaan kuukausi sitten viimeeks. Kaikki.
Iidaa näin pari viikkoa sitten kun se tuli meille Einoa karkuun.
Tehtiin isoja suunnitelmia mutta taisin pilata kaikki viimeisimmällä päätökselläni.
Anteeksi.

Kysyt miksei mekin voitais lähtee täältä helvettiin

Tämän kuun musiikkisuosikit, taas!

 Muistan niin hyvin kun kuukauden alussa kuuntelin tätä paljon, varsinkin bussimatkoilla. Mietin vaan et "pitää muistaa pistää tää kuukauden soitetuimpiin!11"

En oo aiemmin kuunnellut vanhempaa Haloo Helsinkiä muutamaa biisiä lukuunottamatta, mutta tää pyöri tosi usein YouTuben suostituksissa ja ajattelin, etten menetä mitään vaikka kuuntelisin. ONNEKS KUUNTELIN.

Oon aina koittanut painottaa sitä asiaa, että en ole millään tavoin genreuskovainen. Kaikenlainen musa menee, jossa niissä vaan on se joku juttu joka tarraa niin tiukasti kiinni että sitä on pakko luukuttaa niin kauan että järki lähtee. Juomalaulu ja Pyrkiny Vähentää on just tämmösiä kamaluuksia jotka tarttuu päähän (enkä voi kieltää sitä tosiasiaa että Spekti on aika ihana....) ja Haurasta taasen on aina ollu mun mielestä hyvä biisi. 

Tämä. Ihanin. 

No tarviiko tätä ees selittää.. Coverit on ihania ja Bodom tekee ne vaan liian hyvin. 

Eksyin kuuntelemaan Kätilöiden uusinta ja tää kolahti varmaan eniten. Harvoin tulee soitettua biisiä about 10 kertaa peräkkäin mutta kappas, tälle olen tehnyt niin! 

K&K julkas uuden musiikkivideon vähän aikaa sitten ja muistin taas miten hyvä biisi tää on. 

Tätä oon kuunnellu hirveissä tuskissa, keikalle meno ois ollu ihan kivaa mutta oon köyhä. 

Koko Sannin uusin levy on ollu tehosoitossa sen julkasusta asti. Pidän harvoista suomalaisista artisteista, mutta eihän tätä vaan VOI olla rakastamatta?!

Tuun rakastamaan Kaija Koota (salaa) tästä ikuisuuteen, aamen. 

Noniin saatiin sekin alta pois :D vähän erilaista musiikkia mitä multa vois yleensä olettaa! Fressiä vaihtelua, ehhkäpä?

On muuten aika läski kissa

No kauanhan minä itteni täältä poissa pidinkin. Hyvähyvä.

Päätin nyt kuitenkin postata uhkailuistani huolimatta, koska on sellainen fiilis. Niin ristiriitainen olo että pakko avata hiukan mieltään.

Ahdistaa koska viimeaikoina yöunet on jäänyt hyvin vähäisiksi. Nukahtaminen pelottaa, nään paljon painajaisia ja herään keskellä yötä hirveissä paineissa. Myös hampaat kipuilee (tää lause sai mut kuulostamaan vauvalta jolle on tulossa maitohampaat) eikä särkylääkkeet auta. Hammaslääkäripelko on kyllä yks maailman eniten perseestä oleva pelko.

Ahdistaa myös erinäiset ihmiset sekä niiden ajatukset. Ja myös omituiset yhteydenotot ensimmäistä kertaa aikoihin. Tänään koulussa hymyilytti, ammattikoulun ei näköjään tarvitse aina olla pelkkää harmaata massaa johon hukkua.

Sunnuntaina Helsingissä (oli vaikee kirjoittaa tuo oikein, sain varmaan 10 kertaa aikaseks Helsignn tai Helsshei tai Hsleehe.....) mun pankkikortti meni jotenkin lukkoon, en tiedä mutta se oli kaupan tätin syy ei minun! mutta tänään sain sen auki. Sen kunniaksi palkitsin itteni euron juustolla ja pussillisella hopeatoffeeta. Myöhästyin myös bussista....



Kaikkihan rakastaa kollaaseja?

Tässä ekassa on Mikkeli-Helsinki junamatkan satoa. Meillä oli oma "hytti" joten oli hyvin jännää. Meinattiin kiivetä hattuhyllyille ja käytiin lenkillä pitkin junaa. Ja naurettiin ääneen maailman rumimmille kuville... Ollaan tyhmiä.



Tukkakuvia. Junan vessassa otetuissa kuvissa (jouduin olemaan polvillani pöntön kannen päällä koska peili oli liian korkealla) tukka näyttää ihanan vaalealta, vaikka latvat edelleen huuti keltaisuuttaan. Päätin sitten että nyt riittää ja vetäsin tukan violetiks... öhöm. Nyt nainen. Tämän piti olla _vaalean_lila mutta keltainen tukka ei oikein toiminu siinä alla. Katellaan vähän myöhemmin sitä, nyt nautin tästä sävystä.



Lainasin mummolta kirjoja ja luin Missä lapset ovat? -kirjan yhdessä yössä. Ihan loistava, vaikkakin kaapparin näkökulmasta kerrotut pätkät oli niin ällöttäviä ja ahdistavia. Taas yksi kuva junan hytistä ja pari kuaa mun uusimmasta innostuksesta, What would i say? Vitut ketuista ja siitä mitä ne sanoo. Oon vetäny muutamat huutonaurut noille, "siellä mut opetetaa käynnistää se Franklinin isä?" Jepjep.

Nyt taidan hakea santsiannoksen lempiruokaa (kanaa ja riisiä) ja jatkan musiikin popittelua ja 9GAGin selaamista tärkeiden asioiden hoitamista. Heihei!

ps.

Miten noin tyynenä voit hyväksyä sen totuuden

Pitkästä aikaa on vaikeaa aloittaa postauksen kirjoittaminen. Sydän tykyttää, kädet tärisee... Ei, en ole lopettamassa vaikka sitäkin on tässä muutaman päivän aikana tullut harkittua. Voi olla että poistan tämän jossain vaiheessa, mutta annetaan nyt ainakin toistaiseksi sanojen virrata ja mielen puhua.

Kun ensimmäisen kerran astuin sisään niinkutsuttuun blogimaailmaan, en tiennyt mistään mitään. Bloggaaminen oli harvojen harrastus, ehkä toistaiseksi vähän kieroonkatsottu juttu. Aa joo, tuo jakaa koko elämänsä netissä, outo tyyppi. Kuitenkin myös sitä mukaa, mitä blogien suosio on kasvanu, on kasvanu myös anonyymien määrä. Tarkoitan tässä nimenomaan niitä anoja, joiden kommentit sisältää pelkkää paskaa.

Varmaan jokainen bloggaaja, jolla on yli 50 lukijaa, tietää miltä tuntuu saada kommentti missä lukee ainoastaan negatiivista palautetta. Tai okei, se ei edes ole palautetta vaan pelkkää perseilyä. Asiallinen kritiikki ja nää kommentit on kaks täysin eri osa-aluetta, jotka varmaan ja toivottavasti jokainen osaa erottaa toisistaan. Kuitenkin. "oletpa ruma" "oot muuten aika paska kuvaaja" "vittu käytät rumia vaatteita" "voitko huora vaan kuolla pois". Kuulostaako kuinka monen mielestä tutulta?

Omat kokemukseni tämmösistä kommenteista on aika pieniä. Pari päivää sitten meni kuitenkin kuppi nurin ehkä lopullisesti ja oli pakko tulla avaamaan sydäntään. Tässä, olkaa hyvät, screenshotit kommenteista jotka sain:

Vaikka aina kovasti koitan sivuuttaa kaiken tämmösen, niin tässä vaiheessa en vaan voinut antaa asian olla. Tosiaan, Helsingistä tulin juuri tänään ja kuten joku voi päätellä, edelleen elossa ollaan enkä edes pyörätuoliin joutunut. Uskon että tän kaiken takana on joku elämäänsä kyllästynyt 12v jonne mutta voin sanoo että ensimmäistä kertaa anonyymit sai mut ahdistumaan. Että hatunnosto sinulle, kuka nämä sait ikinä aikaseksikin. Ja muista myös se, että mulla on sun IP-osoite ylhäällä... :D

Tämän jälkeen rupesin miettimään omaa sietokykyäni ja sitä, mitä kaikkea mun tarvii kuunnella ja mitä ei. Olin jo pistämässä koko blogin kiinni ja Ask.Fm'n poistin samantien. Rupesin kelaamaan sitä, miten esimerkiksi ennen blogin perustamista tai ennen näinkin suurta lukijamäärää ei tullut mitään tällaista. Olenkin nyt päättänyt muutaman päivän/viikon/kuukauden pitää itseni erossa tästä blogista. Annan mielen rauhoittua ja mietin sitä, olenko oikeasti näiden kommenttien arvoinen. Myös yksi vaihtoehto olis, että en antais anonyymien enää kommentoida mutta musta se ois lähinnä vaan lapsellista, asian pois sulkemista. Käsitellään nyt kunnolla kerta tähän lähdettiin.

P.S. Aonyymi, kerrotko mitä olen sanonut ja tehnyt, ja ennenkaikkea, kenelle?

Toivo on vain ensimmäinen askel tiellä pettymysten

Terve taas!

Oon pitänyt pienimuotoista "taukoa" bloggailusta. Ei ole sen suurempaa syytä ollut, joutunut vähän selvittelemään asioita päässä ja pistämään asioita tärkeysjärjestykseen, ei mitään vakavaa. Olen myös miettinyt, mistä tänne blogiin voi kirjoittaa?

Mikä ihmisiä kiinnostaa? Jaksaako kukaan lukea höpötystä jostain arkiasioista ja perusreissuista? Tuskinpa. Siitä varsinkin olen viimeaikoina panikoinut. Mun asut ei arkisin ole kuvauksen arvoisia, mustat farkut, kaulahuivi ja nopeesti valittu pitkähihanen ei ole sitä mitä haluan blogiini jakaa. Kuitenkin hyvin harvoin olen paikoissa, joista sais blogiin kirjoitettavaa tai varsinkaan niitä asukuvia. Enkä jotenkin usko että edes osaisin mukautua siihen massablogien muottiin, jos tätä termiä jo nykyään voisi käyttää. Enkä nyt meinaa että jokainen asukuvablogi on massaa, en todellakaan. Kuitenkin musta alkaa tuntua että blogi ei ole kiinnostava, jos sulla ei ole vähintään kahta vaatesponsoria, et kuulu Indiedays Inspirationiin tai et postaa niitä asukuvia. Ja se on surullista, koska luen monta blogia joka ei sovi tähän muottiin mutta kirjoittajat on niin mielenkiintoisia persoonia.

Saikohan kukaan kiinni ajatuksesta...? Kommentoikaa jos joku pysyy perässä!

Oli minulla myös asiaa. Nyt höpäjätään pitkästä aikaa hiuksista. ...Ehei, ette saa vieläkään niitä tutoriaaleja. Anteeks!! Mutta joo.

Aloitetaan ensin vaikka viimeaikaisista hankinnoista hiuksiin liittyen:

Proffs oli lopussa ja oltiin Pielavedellä, ei Seppälää saatikka Kicksiä lähimailla. Oli pakko tyytyä S-marketin valikoimaan. Hetken pähkäilyn jälkeen totesin että tämä on ehkä se lupaavimman oloinen tuote. Ja ei ainakaan näin kahden päivän testailun jälkeen ole tuhoontuomittu, tänään jopa oli tukka vähän tuuhea vaikka se olikin ollu melkein 6 tuntia kokkihatun alla.



Tulipas tästä kuvasta hassun valkonen, ei jotenkin tämän blogin tyypillistä antia :D kuitenkin! Olin saanu tukkani siihen pisteeseen että se oli vaaleanoranssin ja tummankeltaisen sekotus. Mulle kuitenkin sanottiin että nyt kannattais pysyä väreistä kaukana, takatukka imee kaiken itteensä niinkuin sieni ja muutenkin koko tukka on jo aikamoista hattaraa. Olin parista blogista lukenut näistä hyvää palautetta, joten ei kun Prismasta nämä kyytiin, about 8e/kappale. Olin muutenkin käyttänyt Biozellin tuotteita aiemmin (jonka merkin tököttejä nää siis on) joten luottavaisin mielin oltiin liikenteessä.

Ensimmäinen asia mistä suihkuun päästyäni järkytyin, oli shampoon väri. En varmaan ikinä oo nähny niin syvän siniviolettia shampoota! Latasin aineet päähän ja suihkusta tullessani järkytyin. Vaaleankeltanen tyvi loisti kirkkaanvalkeena. Takatukka myös. Ainoostaan eestä ja sivuilta oli tukka vielä keltanen, koska ne on kokoajan vaalentunu jotenkin huonommin. Mutta, lisää näistä vähän myöhemmin!



Äiti kävi halvan alkoholin luvatussa maassa, Virossa ja toi mulle tuliaisena tämän (ja liikaa suklaata). Kiskasin tän tänään sitten päähän koska keltasuus suututti...



Tää väri lupaili mulle paljon, koska violettihan taittaa hyvin keltasta. Tuo ei siis ollut noin sinistä vaan aika lilaa!

Arvatkaa vaan millaset raivarit tää neiti sai, kun väristä ei ollut paljoo mitään hyötyä. Paitsi tottakai latvat hamputtu enemmän ja tukkaa vaan irtos. Teki hetki mieli itkee, aloin käymään aika epätoivoseks ja ehkä hetken jopa mietin että kävelen k-kauppaan ostamaan mustan värin enkä ikinä palaa siltä polulta. Onneks kuitenkin keksin hopeashampoon auttavan ongelmaan! Ensin pesin koko pään sillä ja annoin sen vaikuttaa hetken. Sitten kuivasin tukan ja lätkäsin keltasiin osioihin shampoon kuivana. Annoin olla jonkun 10 minuuttia ja pesin taas. Sitten muistaakseni pesin taas (...:D) ja pistin sekasin hiusvärin hoitoainetta ja hopeahoitsikkaa tukkaan puoleks tunniks. Shampoopesujen ja hoitoaineiden välissä pidin päässä varmaan tunnin ajan hiushoitoa. Sen jälkeen tukka on semmonen aika tasasen vaalea, VIHDOIN! Nyt olen onnellinen ja melkein blondikin siihen lisäksi.



Tältä näytti tukka ennen operaatiota. Sori hienot naamasensuurit. Mutta kuten kuvasta näkyy, päällä ja takana havaittavissa vaaleaa mutta sivut keltaset. Ei ne kyllä (miun mielestä) ollu noin pahat irl, salama vähän pahentaa tilannetta.

Ja jälkeen kuvaa mulla ei ole, lol. En vaan jaksanu koska lagaan.



Tässä webbikuvaa kuitenkin parin päivän takaa joka vähän antaa tuota keltaisuutta anteeksi.

 Tämmöstä viimepäivinä, mites teillä? Ens viikonloppuna oon menossa Helsinkiin joten viimeistään sen jälkeen jos saisin jotain aikaseksi. Palaillaan toivottavasti pian!

Olen onnellinen, mitä sä luulit?

Viimeaikoina olen ollut onnellisempi kuin pitkään aikaan. Koska asioiden selittäminen sanoin on liian hankalaa, tein muutaman kuvakollaasin.



1. Sisko teki mulle muutaman geelikynnen testatakseen omia taitojaan ja hienothan niistä tuli.

2. Miulla on purkki jonka sisältö tekee miut kovin onnelliseksi.

3&4. Venla kävi täällä ja käytiin leffassa. Syötiin myös vähän karkkia ja maattiin sohvalla.



1&2&3. Kävin Kouvolassa Sidneytä moikkaamassa, värjäsin sen tukan ja otin hienon kenkäkuvan. Sid on kyllä varmaan yks ainoista joka ei ihmettele edes sitä, kun työnnän jalat sen jalkojen päälle ja otan kuvan _kengistä_. Sid on tosiystävä, parhautta. ♥

4. Ruokaonnellisuutta ei voi estää, kun patonki+kana+salaatti. Ja siihen kylmää mehua ja Cosmoa niin oi että.



1. Rakastan tänään jalassa pidettyjä raitahousuja. Ja myös korkkareita jotka näkyy hyvin heikosti. Jalat kiittää.

2. Pakotin Sidin yhteiskuvaan mun kanssa, onneks kamera kuitenkin tarkenti siihen kaikkein oleellisimpaan kohteeseen....!

3. Kuolen tälle. Tää on tyyliin tammikuulta, oltiin Minjan kanssa isoskoulutusleirillä. Oon selkeesti nähny jotain järkyttävää.

4. Jäätelö ja suklaakastiketta, tarviiko sanoo enempää kun puhutaan onnellisuudesta?`Onneksi kohtuus on mulle tuntematon sana...

Tämmösiä onnellisuusjuttuja viimeaikoina! Pitkään on ollu synkempää mutta on hassua, paljon yksi ihminen lisää elämänhalua ja iloisuutta vain olemalla oma ittensä. Tästä on hyvä jatkaa. Palaillaan toivottavasti yhtä onnellisissa merkeissä, ehkä tukkajuttujen kanssa..? ;D

P.S.

Me olimme vapaita ja sekaisin kuin Sid ja Nancy

Tänään, rakkaat lukijat, on ollut ihan paska päivä.

Flunssa pahenee minkä kerkeää ja sen vuoksi fyysinen olo on ollut suhteellisen heikko. Päähän koskee sekä hampaista johtuva kipu säteilee niin, että koko oikea puoli naamasta on kosketusarka ja syöminen on hankalaa.

Syöminen on ollut vähän heikoissa kantimissa koska ei ole ollut nälkä. Varmasti myös se tehostaa pääkipua ja väsymystä. Olen myöskin normaalitavoistani poiketen ollut koko päivän syömättä herkkuja (kahta suklaadonitsia lukuunottamatta, hitsi). Taitaa olla henkilökohtainen ennätys tämä.

Ja jotta päivä saadaan vielä paremmaksi, hiusvärjäily ei taaskaan mennyt toivotulla tavalla, eikä tukka vaalentunut yhtään. Ostin Tokmannilta kaksi purkkiväriä, 2 euroa kappale. Ensimmäisellä oli sentään jotain vaikutusta, mutta toinen vaalenti tummimpia kohtia vain hiukan. Paitsi, tukkani on puolet kuivempi kuin aiemmin. Seuraavan kerran en kyllä luota tämmöseen sontaan vaan ostan jotain, joka räjäyttää lopunkin oranssin/keltaisen pois ja sitten olen onnellisesti blondi.



Päätin tehdä mokkapaloja lohdutukseksi mutta jokainen voi varmaan arvata, miten niiden kävi? Pistin kuorrutukseen neljän ruokalusikallisen sijaan neljä kuppia kahvia...... Puolentoista tomusokeripaketin jälkeen luovutin ja jätin homman äidin huoleksi. Nyt kyseinen luomus on jääkaapissa jähmettymässä ja toivotaan, että saan aamupalaksi mokkapaloja.

Myös ihmiset ovat onnistuneet ärsyttämään tänään, kuten myös eilen ja toissapäivänä. Väitetään että olen jotenkin päin tärkeä mutta silti ei pidetä ikinä yhteyttä oma-aloitteisesti. Hmm, missä vika? Ehkä olet vaan kusipää.

Onneks kuitenkin on ollut pikkuasioita jotka piristää. Kuten esimerkiks ihana Maria (jonka kanssa tehtiin sopimus, mikä toivottavasti vaikuttaa molempien elämään positiivisesti. Terveisiä sinne, olet ihana ♥) sekä hyvä ruoka. Päätin ruveta väsäämään puolenyön jälkeen itselleni lohturuokaa, kanapastaa nimittäin. Rakastan kanaa ja makaroonia, joten mitä muuta nainen voi toivoa?

Piristää myös huippusuunnitelmat tulevaisuutta varten, mutta höpötellään niistä vähän lisää sitten kun asiat hiukan selvenee.

Tuntuu muuten, että kamera välillä sumentaa kuvia oudosti. Onkohan siitä tullut vanhuudenhöperö vai mikä on? Meillä on kohta sen kanssa kolme vuotta yhteistä taivalta takana, outoa. Ja muuten, tammikuussa blogilla on nelivuotisbileet! Voisin silloin kehittää jotain hauskaa, mutta saa nähdä että mitä se "hauska" on. Blogiarvonnat ei oikein ole mun juttu koska olen köyhä, enkä halua jakaa mitään huulirasvoja tai vastaavia täällä. Mutta ehkä jotain erikoispostauksia. Muistin muuten tänään luvanneeni hiuspostauksen yhteydessä tehdä niitä hiustutoriaaleja... En tiedä saanko niitä videolle mutta toivon että saisin jonkun edes kuvaamaan niitä joskus. Malttakaa, kyllä ne vielä tulee! (Muistuttakaa mua viimeistään ens kuussa)



Nyt jatkan ruokaherkuttelua Salkkareiden parissa, heipat!

(Hassua miten tää postaus muuntautu lyhyestä valituksesta tämmöseks...)

Tuli vieraasta yhtäkkiä tuttua Nyt sekamelska näyttää hallitulta

En saa unta, joten mikä olisi parempi tapa tappaa aikaa kuin blogiin kirjoittaminen?

Mulla oli ihan jotain asiaa mistä halusin kirjoittaa mutten muista sitä enää. Repeatilla soi Antti Tuiskun Helsinki, rakastan sitä kappaletta. Toivon, että joku päivä voisin itsekin herätä siitä kaupungista ilman kiirettä pois. Vaikka aina olenkin toisin sanonut, ehkä minusta tulee isona helsinkiläinen.

Jokin siinä kaupungissa viehättää. En oikein tiedä mikä se on. Ikinä se ei ole minusta ollut erityisen siisti paikka, olen varsinkin Töölössä viettäny lapsena aikaa ihan jonkin verran joten uutuudenviehätys on kadonnut. En vaan tiedä voiko mitään rakastaa enempää, kuin aamun ensimmäisen metron väsynyttä tunnelmaa tai myöhään sunnuntai-iltana ratikassa istuvia iloisia ihmisiä. Rakastan Helsingin vanhoja puutaloja ja Kaisaniemen puistoa. Sielläkin on tullut vietettyä useempi vuorokausi putkeen, lokkien keskellä.

Viimekerrasta on liian pitkä aika. Helmikuussa viimeeksi kävin kyseistä paikkaa ihastuttamassa, mutta tässä kuussa otetaan Venlan kanssa suunnaksi jälleen Helsinki. Nähdään ihmisiä ja ajetaan metrolla kartan päästä päähän. Metron jarrutusääni on muuten jotain niin rakastettavaa, siinä vaiheessa viimeistään tajuaa missä on ja se on maailman paras tunne.

Oon pitkään miettinyt etten kuulu Mikkeliin ja miulla on semmonen tuntuma että Helsinki vois olla se, missä olisi hyvä olla. Tamperetta mietin myös joskus mutta muutamien asioiden takia se ei ole enää city of dreams, olen oppinut vihaamaan koko kaupunkia.

Helsingistä kuitenkin on vain ja ainoastaan hyviä muistoja, ensimmäisenä tulee mieleen Ruoholahden nuorisotalo ja se, miten istuttiin aamukuudesta asti On The Rocksin edessä erään nimeltämainitsemattoman ruotsalaisbändin takia. Tai epätoivoinen kävelyretki Kampista Nosturille aamuseitsemältä. Eksyttiin liian monta kertaa, mutta se oli kaiken arvoista. Rakastan myös liikaa Itäkeskusta ja kuselta haisevaa porraskäytävää, mitä kautta pääsee Idalle.

Mietin vaan, miten kaupunkiin voi rakastua. Toivon, että vielä joku päivä voin kutsua sitä paikkaa kodikseni.



Ja vaihdetaan aihe kätevästi jokatytön lempiasiaan; materiaan. Sain postia Ruotsista tänään ja oi että tätä onnea. Tilasin paidan koossa L, ja se oli auttamattoman suuri, kuten osasin odottaa. Mutta myös pitkä, ja se on hyvä. Tuunausprojektiani ajatellen. Pitää tuota kuitenkin kaventaa hiukan, liioittelin ehkä turhan paljon tuon koon suhteen, myös M olisi varmasti ollut tarpeeksi iso.

Sain samassa paketissa myös kivan seinälipun mutta siitä kuvaa, kunhan saan sen seinälle jossain välissä. Eli heti, kun saan nastoja.

Ja nyt minua hiukan naurattaa, koska onnistuin avautumaan 5 kappaleen verran rakkaudesta kaupunkia kohtaan. Ööö hmm.

Put the trust in every word you say But you fucked me over anyway

Terve taas!

Nyt on taas luvassa lokakuun suosikkibiisit, vähän myöhässä kylläkin kun en oikeen viikonloppuna ehtinyt pahemmin postailla. Mutta eipä tuo mitään, parempi myöhään ku ei milloinkaan?

Steel Panthereilta on tullu joku aika sitten uus biisi ja oon tätä popitellu aika tiuhaan tahtiin nyt. En jaksa oottaa helmikuuta!! 

Kuuntelin Sisteriä paljon viimevuonna näihin samoihin aikoihin, mun silloin hyvin läheinen ystävä piti tästä bändistä kovin. Nykyään ei kyseisen ihmisen kanssa olla enää missään väleissä, osittain oman idioottimaisuuteni vuoksi minkä vihdoinkin tajuan. Varsinkin alin biisi muistuttaa kyseisestä henkilöstä paljon. 

Myös Vains of Jennan takana on samanlainen tarina kuin Sisterin, saman kaverin kautta tämäkin bändi löydetty. On muuten ihan loistobiisi! Tätä nykyähän Vains of Jenna taitaa olla jo kuopattu bändi, jossen ihan väärässä ole...? 

Pää Kii on pyörinyt näillä listoilla oikeestaan jo siitä asti, kun näitä aloin tekemään. Ihan loistava bändi, biisit sopii moneen mielentilaan.

Popittelin tätä biisiä joskus kesällä(...?) aika paljon ja nyt niinsanotusti löysin tän uudestaan. 

Tää biisi on ihana, pystyn jollain tavalla samaistumaan tähän ja heikkoina hetkinä tää antaa lohtua. 

Oon muutenkin ruvennu kuuntelemaan Sunrise Avenueta paljon pitkästä aikaa. 

Tää biisi tuo niin paljon mieleen kesän 2012, paisto aurinko, oli lämmintä ja taisin olla onnellinen. Vaikka en sitä silloin tajunnut...

Oon taas ruvennut kuuntelemaan paljon Ozzya, loistavuutta.

Tässä siis lokakuun suosikit, mitään yhteisiä suosikkibiisejä? Palaillaan toivottavasti taas pian, kattoo millon revin jostain inspiraatioita... :DD

Mä en tiedä mitä haluan, mutta kukapa tietäisi

Hei taas!

Oon muuten pitkään miettiny noita alkutervehdyksiä, tuntuu että hei on niin tylsä mutta en keksi mitään muutakaan. Ehkä mun pitäis vaan ruveta sanoon yo tai m0, miten ois?

Palataanhan nyt kuitenkin aiheeseen. Ja aiheena tosiaan on ne synttärit, joista lupasin jo toissapäivänä postata. Eilen en kuitenkaan ehtinyt koska olin iskällä ja käytiin Mäkkärissä omnom. Ja illalla olikin semmosta draamaa sitten ettei käyny mielessä blogia kirjotella. Jepjep, draamailut on kuitenkin nyt draamailtu ja that's it.

Tänään käytiin ostamassa vähän tukkavärejä Tokmannilta ja nyt mun tukka on oranssi. Mulla on vielä kaks kestoväriä jäljellä ja heitän huomenissa ehkä päähän toisen, saas nähdä mitä sitten tapahtuu!

Kuitenkin. Vieteltiin 18.10 triplasynttäreitä kun Minjalla ja Roosallakin oli synttärit lokakuun aikana. Oltiin meillä ja oli oikein mukavaa! Meillä oli ruokaa ihan älyttömästi, suklaata, sipsiä, konvehteja, jäätelökakku, pitsaa, sipsiä ja limsaa... Kaikki kuitenkin meni illan aikana, ollaan aikamoisia syöppöjä :--D Kuvat kuitenkin puhuu enemmän kun tuhat sanaa, eli sen pidemmittä puheitta:



Näistä kuvista muuten saa sen käsityksen että Iida oli mun ainut vieras... Ei nyt sentään.



Päätettiin Iidan kanssa muiden kanssa sosialisoitumisen sijaan kuvata meitä.



... vähän ollaan ihania ♥


Iida arvostaa tätä kuvaa varmasti. Niinku tota ylempääki...



Tässä vähän kuvaa tosta ruokamäärästä, eikä tässä tosiaankaa ole kaikki.




Oltiin hirveen söpöjä yksisarvisia!


Hoitelin kiireisiä bisnespuheluita. (Tosiasiassa taisin soittaa äidille et meidän vessapaperi on loppu....)



Nokkahuilun soittaminen on hyvin tarkkaa puuhaa, kuten kuvista näkyy.


Minja oli käärmeenlumooja (tässä vaiheessa siltä puuttu vielä turbaani...) ja miä sen käärme. Voikun saisin sen hienon videon tästä ilahduttamaan teidän päiväänne. Jepjep.

Siinäpä nuo tärkeimmät! Oli oikein kivaa ja uudet bileet tulee (toivottavasti) pian. Seuraava aamu oli aika kamala, viiden tunnin yöunien jälkeen piti lähtee Jyväskylään. Oli tuskaa nousta voin sanoa.

Eipä tässä kai enempää, lähden nyt sairastamaan (oon taas kuumeessa), palaillaan pian. Heipähei!

Vaikka kaupunkis on taakse jäänyt, en pysty sua unohtamaan

Taas löydän itseni kirjoittamasta keskellä yötä ilman mitään sanottavaa. Olen iskällä yötä, tänään sain varmaan elämäni ensimmäisen paniikkikohtauksen tai ainakin voisin kuvitella että se oli sellainen. Hysteeristä itkua, hengitysvaikeuksia, tärinää ja sydämen hakkausta. Pelkäsin niin että luulin sydämen pysähtyvän.



Muokkasin blogin ulkoasua enemmän minua miellyttävämpään suuntaan. Mielipiteitä?

On paljon ajatuksia mutta en saa niistä sanoja. Kärsin ikävästä vaikka mun ei pitäisi tuntea semmoista. Olen miettinyt paljon enkä ole enää yhtään niin varma. Vaikka ehkä pitäisi olla, mutta erinäiset asiat ja ihmiset sekoittaa mun pään. Menetän tätä menoa järkeni, jossen saa tähän jotain järkeä ja pian.

Ahdistaa koska en ole jaksanut käyttää kameraa. En edes tiedä missä se tällä hetkellä menee, varmaan jossain huoneen lattialla. Leikkasin muuten tukkaa, lähinnä huonoja latvoja pois. Ja nyt kärsin suuresta hiusahdistuksesta, en uskalla blondata ettei tää lyhene lisää mutta vihaan tätä nykyistä väriä. Tekis mieli vetää koko pää takaisin mustaks mutta kuka leikkiin ryhtyy, se leikin kestäköön.

Olen muuten saanut jo synttärikuvat mutta unohtanut kirjoittaa. Hyvä muisti ja silleen. Tässä on paljon asioita jotka pyörii päässä, mulla on tosi siistejä suunnitelmia marraskuulle mutta saa nähdä, mitkä kaikki niistä uskallan toteuttaa. Pitäisi kohdata pelkonsa mutta en tiedä miten pystyn siihen. Viimeaikoina oon tuntenut itseni sen verran heikoksi.



Mulla on oikeestaan aika ikävä Kiiraa, vaikka näin sen viimeeksi tänään. Muutenkin on ikävä kaikkia, mutta onneks marraskuun aikana ois tarkotus nähdä melkein jokaista ihmistä jonka seuran olen viimeaikoina laiminlyönyt. Mut voi bongata ehkä Jyväskylästä, mutta ainakin Helsingistä ensi kuussa. Muusta en tiedä vielä, mutta oon kaikille ideoille avoin.

Ulkona tuulee, pelottaa jos yöllä on kovakin myrsky. Pelkään myrskyjä. Onneksi aamulla saa nukkua jopa kahdeksaan asti, mulla on kympin aamu ja iskä asuu melkein koulun vieressä. Vaikka ei oikeesti pätkän vertaa huvittais mennä kouluun. Se tuntuu kokoajan vähemmän oikeelta jutulta tai ylipäätään koko Mikkeli tuntuu kokoajan enemmän väärältä. Mielessä pyörii sanat "...tai ehkä sitten kun pääset eroon Otavasta ja Mikkelistä", tietäisitpä kuinka paljon mä haluan täältä pois. Mutta muista, että mussa on tapahtunut muutos enkä ole enää sellainen.

Tehosekoittimen Pakko päästä pois kuvaa aika hyvin mun kokonaisvaltaisia fiiliksiä. Kaupunki on täynnä muistoja, mun on pakko päästä pois. Pelottaa että ensi kuussa saatan vierailla kaupungissa, missä muistoja on enemmän kuin missään. Kaupunki, jossa ennen ei mielestäni ollut mitään hyvää.



 Synttärijuhlat sai arvoisensa päätöksen kun Minjan, Iidan ja Jennan kanssa päädyttiin syömään jäätelökakkua kolmen aikaan yöllä.

Tuntuu vaan ettei kukaan ota mua vakavasti kun sanon, etten halua asua täällä enää. Ajatellaan että tää on jotain nuoren kapinointia, mutta mun sydän huutaa vapautta. Tiedän että maailmalla on mulle paljon annettavaa enkä mä näe siitä mitään täällä ahdasmielisten ihmisten keskellä. Onneksi enää vajaa kaksi vuotta, viimeistään sillon pääsen pois. Ja voin sanoa, että ensimmäinen määränpää on mahdollisimman kaukana.